6 arvostelua tuotteelleTrixie Natura Classic -koirankoppi, tasakattoinen
Lataa tuotekuvasi02.09.18
Koirankoppi
Erittäin helppo koota. Kaikki osat täsmäsivät. Pari lautaa oli halki, vahvistettiin ruuveilla.
14.06.15|Jenni Korhonen
Laaduton koppi
Tilasin viime syksynä 3 koppia. Näistä ainoastaan yksi on enää jotenkuten ehjä. Ensimmäinen ongelma oli se, että pohja on irtonainen joten pohjan kolme levyä tippuivat paikoiltaan. Kahdessa kopissa ei siis pohjaa enää olekaan, seinät ja katto löytyy vielä toistaiseksi. Yksi kopeista kaatui siirtäessä eteenpäin ja meni välittömästi rikki katon saranapuolelta. Kopit on tehty erittäin pehmeästä, suorastaan laaduttomasta puusta. Noin huonoa puuta en ole Suomessa missään nähnyt kaupan. Puuhun saa loven painamalla kevyesti kynnellä. Myös katot kastuivat nopeasti läpi ja kattohuovat yhdestä kopista ovat lopullisesti mennyttä. Saranat ruostuivat nopeasti. Kopissa ei ole minkäänlaista kynnystä joten kaikki kuivikkeet, tms. tulevat sieltä helposti pihalle ellei rakenna itse kuten minä tein. Samaan hintaan sain suomalaiselta valmistajalta maalatut eristämättömät kopit kotiinkuljetettuna! Tämä koppi sopii hyvin neitseelliseen käyttöön, pihakoristeeksi, yhdelle tai kahdelle koiralle. Plussaa helposti avautuvasta katosta.
29.04.13|Ville Halmesmäki
Laiskanmiehen valinta
Piti rakentaa kahdelle saksanseisojalle tarhat ja sitten vielä kopit tarhaan. Tarhat tuli valmiiksi, sitten suunnittelua kopeista, mallista ja mitä puutavara maksaisi. Illalla surffaillessa netissä tuli Zooplus vastaan ja tilaus lähti kahdesta kopista.
Posti toi pihaan ja oli helpot koota. Pienellä virityksellä, "omalla lämpöeristyksellä" ja pohjalevyllä. Tilasin myös oviin muoviovet ja hyvin pelaa. Välillä maataan tasakatolla olevalla räsymatolla. Tarhani ovat vesikatolla varustetut. Jos moitteen antasin niin pohjan rakenne ohutta ja harvaa mutta kun laittoi polyuretaanimaton ja vesivanerin niin kylmän tulo alhaalta on katkaistu. Tällä ratkaisulla sain syksyksi pari metsästyspäivää lisää koppien rakentamisen sijaan.
Hyvää saranat katossa, on helppoa putsata kopit. Hyvä ja halpa runko mistä virittää hyvät kopit koirille.
23.04.13|Anne Cederlöf
Tyytyväinen tuotteeseen
Ostin viime syksynä Trixie kopin koirilleni ja olen ollut tyytväinen siihen. Se on siis olut nyt käytössä puolisen vuotta talven yli. Koirilla on rakennuksen terassilla aidattu ja katettu tila, jossa koppi käytössä. Auki nouseva kansi helpottaa puhdistamista ja peitteiden petaamista. Kopissa on mukavasti sisätilaa, jonne vetäytyä huonomman sään vallitessa.
Osat oli helppo koota ja kaikki tarvittava oli mukana
31.10.11|Miya Serenius
Niko koirankoppi
Todella nopeasti kasaan laitettava koirankoppi, johon saimme mahtumaan "kaukkarimme". Itse ei tähän hintaa koppia saa tehdyksi ja toimituskin oli nopea
25.07.11|Jari
Tukeva talviasuttava koppi
Erittäin komea ja tukeva koirankoppi. Hinta-/laatusuhde kohdallaan!