34 arvostelua tuotteelleOlga-raapimistolppa
Lataa tuotekuvasi12.02.25|Anne
Hyvä hinta-laatusuhde
Kesti aktiivisen kollin käytössä noin 2,5 vuotta. Erittäin hyvä tuote!
23.11.24|Jukka
Haisuli
Tukevan tuntuinen, mutta haisee melkoisesti liuottimelle tai liimalle. Jos kissa/omistaja on kovin tuoksuherkkä, en suosittele. Meillä se on nyt vintillä tuulettumassa. Toivottavasti ei kovin kauan.
09.10.23
Kissa tykkää
Viisikiloinen uros kissani on pitänyt tästä raapimapuusta. On ollut päivittäisessä käytössä jo vuoden. Osan naru osiosta on joutunut kerran uusimaan kovan käytön takia, mutta on muuten pitänyt hyvin kuosinsa ja jämäkkyytensä. Sopivan kokoinen ja pysyy hyvin pystyssä tarpeeksi leveän jalan ansiosta. Ostin myös toisen.
10.01.23|Milla
Tukeva ja houkutteleva
Ostin tämän pienen raapimatolpan sillä ajatuksella, että sen voisi ottaa vaikka matkalle mukaan. Siitä on tullut kuitenkin nuoremman kissamme (2v) lempitolppa, johon hän ensin teroittaa kyntensä ja kiipeää sitten sitä pitkin tolpannokkaan (neljä tassua mahtuu juuri vierekkäin). Pieni mutta hyvä!
24.09.21
Pätevä tolppa
Sopivan korkuinen ja tukeva, ei kaadu herkästi vaikka kaksi kissaa raapisi samaan aikaan. Ruuvia saattaa joutua kiristelemään myöhemmin.
Vähän miinusta siitä, ettei tätä tolppaa saa muissa väreissä.
25.05.21|jade
Perus tolppa, laatu laskenut
Ennen tämä tollpa kesti käytössä noin 2x pidempään, nykyään hajoaa suunnilleen kuukaudessa mikä on todella harmi. Kissat kyllä tykkää mutta käy kalliiksi ostaa jatkuvasti uusi! varmaan kestäisi pentujen käsittelyä paremmin.
23.07.20|Jenni
5 tähden raapimistolppa
Oikea huonekalujen pelastaja, sohvani kittää! 👍😹
20.06.19
Hintaansa nähden ok
Naru rispaantuu herkästi, mutta tolppa on tukeva ja hyvä.
06.03.19
Kissan suosikki
Suosittu perus puu, helppo siirtää paikasta toiseen. Kissa tykkää tähän venytellä, repiä ja riuhtoa. Noin 1,5 vuotta kesti ennen kuin alkoi purkautua ja narut irtoilla.
12.01.19|Ari
Hyvä raapimatolppa
Sopiva raapimatolppa pienempiinkin tiloihin. Helppo siirtää kokonsa puolesta. Tarpeeksi iso ja kestävä meidän 4,5kg kissan raapimispuuhille. Hommattiin kakkos raapimapuuksi. Ehdottomasti hintansa arvoinen.
15.04.17
Hyvä raapimistolppa pienemmälle kissalle
Kissanpentu aivan innoissaan tästä! Kotoa löytyy myös raapima puu mutta tuossa tasot liian matalalla jolloin kissa vain loikkaa ylemmälle tasolle. Tässä tolpassa pääsee venyttämään koko vartalon mittansa ja kiipeilemään. Tykkää erityisesti kun sitoo jonkin lelun tuon tolpan latvaan.
1 tähti lähtee pois koska tolpan alusta liukuu lattialla kovemmissa leikeissä ja oma kissani on vielä 2kg pentu joten suurempien kissojen leikeissä saattaa keikkua enemmän. Kiinnitin pohjaan liukuesteen joka auttoi.
04.12.16
Huono naru
Naru katkesi parin kuukauden käytön jälkeen! :( Todella harmi! Muuten hyvän kokonen ja tukeva.
09.09.16
Perushyvä
Tuote on ollut hyvä meidän kahden kissan käytössä, painoiltaan n. 5kg. On ollut käytössä vajaat 2 vuotta ja pysynyt hyvässä kunnossa, mitä nyt köydet tietysti kuluneet ja rakoja on syntynyt, mutta vielä ei mistään ole poikki mennyt ja tätä käytetään kuitenkin pääsääntöisenä kynsien teroitus paikkana.
17.02.16
Pettymys
Meillä on näitä ollut jo muutama aiemminkin, hyvin kestäneet.
Nyt kuitenkin vasta tammikuussa tullut tolppa on jo aivan entinen. Naru on varmaan puolet ohempaa kuin aiemmin eikä enään kestä mitään.
Harmittaa kun hyvä tuote pilattu, olisi muuten hyvän korkuinen ja kissoille mieleinen.
12.03.15|Aino
Sopiva
Sopiva minun kahdelle kissalle, jotka eivät kaltoin kohtele puuta. Pysyy pystyssä 6 kilon käsittelyssä.
10.12.14|Katja Pesonen
Hyvä raapimatolppa
Hyvä ja tukeva tolppa ja riittävä pienemmille kissoille. Meillä kaksi hieman pitempivartaloisempaa kissaa, niin eivät pysty suoriksi itseään venyttämään tolppaa vasten. On kuitenkin ahkerassa käytössä eikä ihan heti ole lähtenyt köydet irtoilemaan.
26.10.14|Merja Pursiainen
Fantastinen
Tolppa on tukeva ja meidän isot kissat eivät saa sitä kaatumaan. Saavat koko pituudeltaan raapia.
15.07.14|Matti
Hauska, mutta heppoinen
Mukavan kokoinen pikkutolppa, josta kissamme piti kovasti. Riemua kesti kuukauden, kunnes puu kaatui kissan omasta painosta ja repi pohjapultin heppoisesta alustasta läpi.
30.06.14
Hyvä ostos!
Tämän puun avulla sain kissat lopettamaan kynsien terottamisen seiniin ja tapetteihin. Kovassa käytössä meillä muutenkin.
08.06.14
Saisi olla kestävämpi
Muuten hyvä perustolppa, mutta naru vajosi harmillisesti kasaan noin 10cm ja alta näkyy pahvi. Mutta ikävintä oli, ettei tolppa ollut kovin kestävä, vaan irtosi pohjapidikkeestään noin vuoden käytön jälkeen. Eli ruuvi ei pettänyt, vaan pohjaan kiinni ruuvattavan pidikkeen ja tolpan välinen liimaus. Tolppa pysyy pystyssä mutta nostaessa irtoaa.