© Christian Müller / stock.adobe.com
Snautseri vihreällä niityllä kesäpäivänä
Snautseri on keskikokoinen koira, jolla on vino parta ja kulmakarvoissa tupsut. Eloisan luonteensa ja sisäisen rauhallisuutensa ansiosta se on monipuolinen ja omanarvontuntoinen seuralainen.
Snautserien suvussa, johon kuuluvat myös suursnautseri ja kääpiösnautseri, on keskikokoinen snautseri alkuperäisin rotutyyppi. Huolimatta rodun pitkästä historiasta ja suuresta suosiosta, se on säilyttänyt varsinkin kotimaassaan Saksassa maalaismaisen ulkonäkönsä ja alkuperäisen olemuksensa.
Snautserilla on vahva persoonallisuus ja paljon luonneominaisuuksia, jotka ovat näennäisesti ristiriidassa keskenään. Snautserit ovat eloisia, mutta sisimmässään tasapainoisia, ne ovat lempeitä mutta omapäisiä, ne ovat rohkeita ja valppaita, mutta myös leikkisiä. Tämän monipuolisuutensa ansiosta ne ovat sopeutuvaisia joka paikan koiria, jotka toimivat niin uskollisina perhekoirina, pelottomina vahtikoirina kuin kestävinä käyttökoirinakin. Edellytyksenä on, että niillä on suvereeni omistaja, joka saa niiden parhaat puolet esiin.
Snautserin omistajan on syytä tietää, että koira on luonnostaan eloisa ja erittäin kestävä. Pitkät lenkit tai koiraurheilukoulu kuuluvat ehdottomasti päiväohjelmaan. Koirille, jotka eivät saa riittävästi haasteita, kehittyy usein ei-toivottuja käyttäytymistapoja. Itsetietoiset ja älykkäät snautserit ovat taipuvaisia dominoimaan ja komentamaan, jos niistä ei tunnu, että omistajalla olisi tilanne hallussa. Sen sijaan ne seuraavat mielellään ohjaajaa, joka antaa niille henkistä ja fyysistä aktiviteettia ja johtaa niitä rakkaudella mutta johdonmukaisesti. Oikealla pidolla ja koulutuksella snautseri on hellä ja kuuliainen koira, joka seisoo uskollisesti perheensä rinnalla.
Snautseri rakastaa omia ihmisiään ja on mieluiten heidän kanssaan aina yhdessä. Hyväntuulinen ja leikkisä koira tulee varsinkin lasten kanssa toimeen. On itsestään selvää, ettei sosiaalinen eläin sovi pitkään yksinoloon eikä pidettäväksi koiratarhassa. Valppautensa ja terveen, vieraisiin ihmisiin ja tilanteisiin kohdistuvan epäluuloisuutensa ansiosta snautseri ei kuitenkaan ole pelkästään ihanteellinen perhekoira, vaan myös erinomainen vahtikoira, joka varoittaa rohkeasti ihmisiään, mutta ei kuitenkaan reagoi aggressiivisesti tai hermostuneesti.
© jagodka / stock.adobe.com
Snautserin selvimpinä tuntomerkkeinä ovat tuuheat kulmakarvat ja paksu parta. Pinseristä, joiden sukuun snautseri alkujaan kuului, sen erottaa erityisesti karkea turkki. Kovaa ja karkeaa peitinkarvaa sekä paksua pohjavillaa on nykyään rotustandardin mukaan mustana ja pippurin ja suolan värisenä. Värisävyt tummasta raudanharmaasta hopeanharmaaseen hyväksytään. Kaikkiin värisävyihin kuuluu tumma maski, joka sopii harmonisesti värisävyn kanssa yhteen ja korostaa snautserin ilmettä.
Snautseri kuuluu keskikokoisiin koiriin. Sen säkäkorkeus on 40 – 50 cm ja paino noin 14 – 20 kg. Koko on tärkein erottava tekijä kääpiösnautserin, snautserin ja suursnautserin välillä, sillä olemukseltaan ne ovat melko samanlaisia. Snautseri on lähimpänä kantamuotoa eikä ole rodun historian aikana juuri muuttunut. Vaikka kampaus ja väri sekä pään ja selän muoto ovat muuttuneet jonkin verran, snautseri on säilyttänyt maalaismaisen ulkonäkönsä.
Maalaismainen ulkomuoto kiittää „karkeakarvaista pinseriä“, kuten koiratyyppiä alun perin kutsuttiin, kovasta, karkeasta, kohtuupitkästä karvastaan, joka ei saisi olla takkuinen eikä kihara. Kompaktiin, neliömäiseen ja lihaksikkaaseen vartaloon sopivasti snautserilla on vahva ja pitkänomainen kallo. V:n muotoiset luppakorvat ovat korkealla ja lähekkäin. Nykyään on tyypillistä myös alaspäin laskeutuva selkä ja keskikorkealle sijoittuva häntä.
Snautseri, alun perin karkeakarvainen versio pinseristä, on peräisin Etelä-Saksasta ja on todistetusti ollut olemassa jo vähintään 500 vuotta. Se on pitänyt rottia, hiiriä ja muita tuholaisia poissa omistajansa talleista ja ladoista. Kestävä ja rohkea koira on häätänyt haukkuen jyrsijöiden lisäksi myös petoeläimiä, jotka ovat lähestyneet tallia. Niinpä näitä kaikin puolin luotettavia ja monipuolisia „tallipinsereitä“ oli 1800-luvulla lähes kaikkialla Etelä-Saksassa. Kestävyys, valppaus ja läheinen yhteys hevosiin, joiden lähellä nämä pinserit voivat hyvin, toi niille vielä yhden tehtävän eli matkustajien suojelemisen. Ne seurasivat päiväkausia vaunuja läpi niittyjen ja metsien, ja usein jo niiden haukku sai mahdolliset hyökkääjät pakenemaan.
Muuttumistaan tallipinseristä tunnustetuksi rotukoiraksi tämä maalaiskoira saa kiittää ennen kaikkea württembergiläistä koirakasvattaja Max Hartensteinia, joka aloitti snautserien tavoitteellisen kasvattamisen vuonna 1882. 13 vuotta myöhemmin, vuonna 1895, perustettiin Nordhausenissa ensimmäinen rotujärjestö, joka valvoi kaikkia pinserityyppejä ja erotti ne turkin ominaisuuksien perusteella sileäkarvaisiin (nykyään pinseri) tai karkeakarvaisiin (nykyään snautseri). Vuonna 1907 Münchenissä perustettu baijerilainen snautserijärjestö erotti nämä kaksi rotua toisistaan ja antoi karkeakarvaiselle versiolle nykyisen nimen “snautseri”. Erotukseksi isoveljestä, suursnautserista, ja pikkuveljestä, kääpiösnautserista, snautseria kutsutaan myös keskikokoiseksi snautseriksi.
Huolimatta tunnustamisesta itsenäiseksi roduksi, snautseria ja pinseriä hoidetaan edelleen yhdessä saksalaisessa „Pinscher-Schnauzer-Klub 1895 e.V.“ -järjestössä, joka on myös vastuussa FCI-standardista. Fédération Cynologique International (FCI) tunnustaa kaikki kolme snautserivarianttia (kääpiö-, keskikokoinen ja suursnautseri) nykyään erillisiksi roduiksi. Snautserilla on standardinumero 182 ja se kuuluu ryhmään 2, alaryhmään 1, „pinserit ja snautserit“. Aluksi keskikokoinen snautseri nautti suurta suosiota, mutta 1930-luvulla suursnautseri voitti sen suosiossa. Toisen maailmansodan jälkeen varsinkin kääpiösnautseri on saavuttanut suosiota.
Vaikka eräät epäilyttävät kasvattajat ovat varsinkin USA:ssa antaneet kääpiösnautsereille mielikuvituksellisia kampauksia ja alentaneet ne näyttelykoiriksi, on snautseri pääasiassa säästynyt tällaisilta muotitrendeiltä. Useimmat kasvattajat arvostavat ensi sijassa kestävää olemusta ja hyvää terveyttä, joten alkuperäinen snautserityyppi, jolle ovat ominaisia maalaismainen ulkonäkö, kestävyys ja sisäinen tasapainoisuus, on tallella.
Snautserinkasvattajissa on myös „mustia lampaita“, joille on tärkeämpää hieno ulkonäkö ja nopea tuotto kuin koiran terveys. Jos harkitset snautserin ostamista, on syytä tutustua tarkemmin tarjolla oleviin kasvattajiin. Kasvattajat, jotka tarjoavat pentuja ilman papereita, houkuttelevat internetissä söpöillä pennunkuvilla tai myyvät pentuja naurettavan alhaisilla hinnoilla välittämättä siitä, millaisiin käsiin ne päätyvät, on syytä poistaa listalta heti. He ovat varmasti väärä valinta, jos haluat terveen ja sosiaalisen koiran uudeksi perheenjäseneksi.
Ensimmäiseksi kannattaa ottaa yhteyttä snautserien viralliseen rotuyhdistykseen. Sieltä saat tietoa kasvattajista ja pentutilanteesta sekä yleistietoa rodusta. Snautserilla on paljon luonneominaisuuksia, joten eri kasvattajilla saattaa olla erilaisia painopisteitä. Toinen pyrkii kasvattamaan kestäviä käyttökoiria ja toinen sosiaalisia perhekoiria, jolloin eri ominaisuudet ovat tärkeitä. Ennen pennun ostamista on syytä tietää, mitä odotuksia sinulla on snautserin suhteen ja vastaavatko ne kasvattajan pyrkimyksiä.
© Christian Müller / stock.adobe.com
Terveys on selvä etu rotukoiran ostamisessa vakavasti otettavalta kasvattajalta. Riittävät terveystestit ennen siitosta vähentävät perinnöllisten sairauksien riskiä. Näin snautseri pysyy terveenä ja vahvana koirarotuna, jonka kohdalla ei tarvitse yleensä pelätä vaikeita terveysongelmia.
Kuten kaikilla keskikokoisilla ja suurilla roduilla, myös snautsereilla saattaa esiintyä pelättyä lonkkaniveldysplasiaa (HD). Vanhempien lonkat on siksi ehdottomasti tutkittava. Lisäksi snautsereilla on yleisesti taipumusta kasvaimiin esimerkiksi varpaissa tai suun limakalvoissa. Niillä tunnetaan myös silmäsairautta PRA (progressiivinen retinaalitrofia) sekä sydänsairauksia. Lisäksi on huomioitava, että rotua ei pidä ilman terveydellistä syytä kastroida. Monet snautserit kärsivät operaation jälkeen ylipainosta ja virtsanpidättelykyvyttömyydestä.
Tutustu valikoimaamme koiranruokia!
Snautserin terveys ei tietenkään riipu pelkästään siitä, miten se on kasvatettu. Myös omistaja voi vaikuttaa lemmikkinsä terveyteen huomattavasti. Lajinomaisen pidon lisäksi tähän kuuluu tasapainoinen ja terveellinen ravinto, josta lemmikkisi saa elintärkeitä ravintoaineita ja elinvoimaa. Se mitä ravintoaineita koira tarvitsee, ei kuitenkaan riipu niin paljon sen rodusta kuin iästä, aktiivisuudesta ja painosta. Koiranpennut ja kasvavat koirat tarvitsevat erilaista ruokaa kuin täysikasvuiset koirat, ja seniorikoirat, jotka ovat rauhallisempia ja liikkuvat vähemmän, tarvitsevat erilaista ruokaa kuin täysikasvuiset koirat, jotka viettävät monta tuntia päivässä koiraurheilun parissa.
Voit laskea koiran painokiloa kohden noin 15 g lihaa, 7,5 g vihanneksia ja 7,5 g riisiä. 15 kg painava snautseri tarvitsee siis noin 230 g lihaa päivässä. Vaikka koira kerjäisi miten, on syytä pysyä kasvattajan tai eläinlääkärin suosittelemassa annoksessa. Monilla snautsereilla on „terve ruokahalu“ ja niistä voi tulla väärällä ravinnolla ylipainoisia, mikä taas saattaa johtaa moniin terveysongelmiin. Kysymykseen siitä, miten koiraa pitäisi ruokkia – kuivaruoalla, märkäruoalla vai itse tehdyllä tai raa’alla ruoalla – ei ole mitään rajoituksia. Jokaisella ruokatyypillä on hyvät ja huonot puolensa, joten vastaus riippuu siitä, miten sen toteutat ja millaiset mahdollisuudet sinulla on. Märkäruoan kohdalla kannattaa ottaa huomioon, että suuri osa siitä jää snautserin partaan kiinni.
Snautserin karkea, kova turkki vaatii sopivaa hoitoa. Vahvat parta- ja otsakarvat tulee kammata säännöllisesti lian ja takkujen välttämiseksi. Muuten riittää, kun trimmaat turkin kahdesti tai kolmesti vuodessa. Voit oppia tekemään sen itse kursseilla tai käyttää koiran ammattitrimmaajalla, jolla on kokemusta snautsereista.
Positiivisten luonneominaisuuksiensa, hyvän terveytensä ja helppohoitoisuutensa ansiosta snautseri on suosittu perhekoira. Jos haluat snautserin perheenjäseneksi, on kuitenkin pari asiaa, jotka pitää ottaa huomioon. Snautseri on eloisa ja itsetietoinen koira, joka on joskus hyvin omapäinen. Se tarvitsee siksi sosiaalistaa ajoissa ja kouluttaa johdonmukaisesti, minkä lisäksi se tarvitsee liikuntaa ja ajanvietettä.
Snautserin omistajan pitää olla yhtä yritteliäs kuin koiransa. Omistajan on oltava urheilullinen ja pystyttävä tarjoamaan kestävälle koiralleen riittävästi liikuntaa. Koiraurheilu, kuten Agility, Obedience tai jäljestys ovat hyviä mahdollisuuksia tarjota haasteita älykkäälle ja aktiiviselle perheenjäsenelle. Jos snautseri saa riittävästi liikuntaa ja ajanvietettä, sitä voi pitää jopa kaupunkiasunnossa. Sinulle on kuitenkin oltava selvää, että snautseri on valpas koira, joka ilmoittaa äänekkäästi kuullessaan vieraita ääniä. Kohdennetulla koulutuksella voit saada otteen sen haukkuinnosta ja välttyä naapurien ärsyttämiseltä.
Tarvitset snautserin kouluttamiseen rakastavaa johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä. Jopa sen satunnainen taisteluinto voidaan taltuttaa asianmukaisella ohjauksella. Snautseri alistuu mielellään suvereenille ohjaajalle, ja siitä tulee tottelevainen ja uskollinen koira, joka tarjoaa perheellesi paljon iloa – niin kotona sohvalla kuin ulkona luonnossa, koiraurheilun parissa tai muissa yhteisissä aktiviteeteissa.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
