© Melve / stock.adobe.com
Samojedi seisoo puistossa
Keskikokoisella samojedinkoiralla on upea, valkoinen turkki ja hymyileväinen ulkonäkö. Sitä on käytetty Siperiassa metsästyskoirana, rekikoirana, paimenkoirana, vahtikoirana ja „pedinlämmittimenä“– tämän läheisyyden ihmisen kanssa eloisa ja ystävällinen samojedi on tuonut mukanaan nykypäiviin saakka.
Nenetsian nomadeille (samojedikansa) tämä söpö pystykorva oli paljon enemmän kuin työkoira – samojedinkoira oli perheenjäsen, joka vietti aikaa omistajansa kanssa ja lämmitti Siperian kylminä öinä petiä. Koiran ihmisiin kiintyväinen, avoin ja lempeä luonne kertovat tästä menneisyydestä vielä nykyäänkin. Samojedinkoira rakastaa seuraa ja hakeutuu aina perheensä läheisyyteen – koiratarhassa eläminen vahingoittaisi sen herkkää sielua.
Vilkas luonne ja liikunnantarve tekevät samojedista ihanteellisen seuralaisen aktiivisille ja urheilullisille ihmisille, jotka haluavat puuhata yhdessä koiransa kanssa. Iloinen ja lempeä koira on myös hyvä leikkikaveri lapsille, joita se rakastaa. Samojedit eivät ole arkoja tai aggressiivisia. Vahtikoirina niiden käyttö on siksi nykyään rajallista – ne kyllä ilmoittavat haukkumalla, kun joku saapuu niiden reviirille, mutta tervehtivät sitten tulokasta uteliaasti häntää heiluttaen.
Samojedilla on siitä huolimatta myös ylpeä ja itsetietoinen puolensa. Siltä ei voi odottaa sokeaa kuuliaisuutta. Huolimatta tiiviistä suhteestaan perheeseen, samojedinkoira kulkee myös usein omia teitään – varsinkin jos se ei koe pyydettyä tehtävää mielekkääksi. Tämä johtaa toisinaan siihen, että jotkut ihmiset pitävät samojedia itsepäisenä ja vaikeasti koulutettavana. Pienellä nokkeluudella, rakastavalla johdonmukaisuudella ja positiivisilla motivaatiokannustimilla koiran saa kuitenkin seuraamaan omistajan toiveita. Myös sen lievää metsästysviettiä, jota ei vaadita rotustandardissa, mutta joka edelleen nostaa päätään joskus luonnossa, voi hallita oikeanlaisella koulutuksella.
Ystävällisen ja avoimen luonteen näkee samojedinkoirasta heti, sillä se vastaa sille tyypillistä „hymyä“, joka syntyy vinoista silmistä ja hiukan ylöispäin kaartuvista huulista. Toinen tyypillinen piirre, joka tekee tästä rekikoirasta niin suositun, on sen paksu, valkoinen turkki. Kaulassa ja olkapäillä se muodostaa (varsinkin nartuilla) eräänlaisen harjan ja lonkkien takapuolella niin sanotut housut. Korkealla oleva häntä, jota yleensä kannetaan selän yllä tai sivulle taitettuna, on höyhenen muotoinen.
Päässä ja jalkojen etupuolella karva on lyhyttä ja sileää. Pienten, pystyssä olevien, kolmikulmaisten korvien takana karva on lyhyttä. Muihin rekikoiriin, kuten huskyyn, verrattuna karva on kuitenkin pitkää. Yhdessä lyhyen, pehmeän pohjavillan kanssa pidempi, sileä päällyskarva tarjoaa täydellisen suojan kylmässä ilmastossa, josta samojedi on kotoisin. On helppo ymmärtää, että paksuturkkinen samojedi viihtyy parhaiten raikkaassa ulkoilmassa. Se on silti hyvin sopeutuvainen lämpötilanmuutoksiin. Myös Zimbabwessa on pieni samojedikennel, ja koirat pärjäävät afrikkalaisessa ilmastossa. Kesäisin koiralle on silti tarjottava riittävästi varjopaikkoja ja mieluiten vältettävä korkeita lämpötiloja.
Alunperin samojedinkoiria oli myös ruskeina ja mustina, mutta nykyään rotustandardi edellyttää valkoista turkkia, joka saa taittua korkeintaan beigeen (jossa on vähäisiä keksinvärisiä merkkejä) tai kermanväriseen. Säkäkorkeudeltaan 57 cm ja nartuilla 53 cm suuri koira kuuluu keskikokoisiin rotuihin. Koosta riippuen painon tulisi olla välillä 20 ja 30 kg.
Kuten jo mainittu, olivat samojedinkoirat alunperin nenetsien (samojedikansa) koiria, ja ne on nimetty tämän mukaan. Nomadit pitivät samojedeja monipuolisina ja hyvinä työkoirina Siperian raa’assa ilmastossa. Samojedinkoirat paimensivat porolaumoja, puolustivat susia ja karhuja vastaan, auttoivat metsästyksessä ja vetivät rekiä. Öisin niiden omistajat käpertyivät niiden lämpöistä turkkia vasten ja pysyivät lämpiminä kylminä öinä.
Euroopassa nämä pohjoiset koirat tulivat ensi kertaa tunnetuiksi, kun brittiläinen zoologi Ernest Kilburn Scott toi kolmikuukautisen samojedialueella oleskelun jälkeen vuonna 1889 ensimmäisen koiran Englantiin. Myös norjalaisen tutkijan Forschers Fridtjof Nansenin kertomuksissa epäonnistuneesta pohjoisnavan retkestään vuonna 1894, nämä kestävät rekikoirat mainitaan positiivisesti. Tämän seurauksena eurooppalaiset ja amerikkalaiset tutkijat ovat käyttäneet samojedeja toistuvasti seuranaan rekillä pohjois- ja etelänavalle. Vuonna 1911 samojedit saavuttivat Roald Amundsenin kanssa ensimmäisinä hyötyeläiminä etelänavan.
Ensimmäinen rotustandardi määritettiin vuonna 1909 Englannissa. Suunnilleen samaan aikaan ensimmäinen koira saapui Amerikkaan. Samojedi tunnustettiin virallisesti roduksi vuonna 1913. USA:ssa ensimmäinen kasvatusjärjestö „Samoyed Club of America“ perustettiin 20-luvun alkupuolella. Intensiivinen kasvatus ja koirien suosio alkoivat kuitenkin vasta sotavuosien jälkeen 1950-luvulla. Nykyään samojedeja kasvatetaan Yhdysvaltojen ja Englannin lisäksi myös Saksassa, Hollannissa, Norjassa, Ruotsissa, Tanskassa, Suomessa, Irlannissa, Italiassa, Espanjassa ja jopa Austraaliassa ja Uudessa-Seelannissa. Pohjoisia pystykorvia kasvatetaan pääasiassa seurakoiriksi ja näyttelykoiriksi. Rekikoirina niitä käytetään nykyään vain vähän, sillä nopeammat ja voimakkaammat huskyt ja malamuutit ovat vieneet niiden paikan.
Jos nykyään harkitsee samojedin ottamista perhekoiraksi, on oltava tietoinen sen ylläkuvatusta toiminnantarpeesta. Alkuperäisinä työkoirina samojedinkoirat tarvitsevat paljon liikuntaa luonnossa sekä mielekkäitä tehtäviä, jotka antavat koiralle sekä fyysisiä että henkisiä haasteita. Ne tarvitsevat tiiviin perheyhteyden ja paljon kontakteja muiden koirien ja ihmisten kanssa. Nämä vaatimukset on syytä ottaa huomioon jo kasvattajaa valitessa. Kasvattaja, joka pitää koiriaan tyhjässä tarhassa eikä huolehdi niiden koulutuksesta, sosiaalistamisesta tai haasteista, on varmasti väärä keskustelukumppani, kun haluat terveen ja sosiaalistetun koiranpennun.
Koiranpentua ei osteta kuten kenkäparia, jonka voi antaa pois tai vaihtaa. Niinpä kasvattaja on syytä valita hyvin. Mistä sitten tuntee hyvän kasvattajan? On joitain seikkoja, jotka osoittavat, että kasvattajan voi ottaa vakavasti:
© Kseniya Abramova / stock.adobe.com
Koiran ei tietenkään tarvitse olla puhdasrotuinen, mutta terveyttä ajatellen puhdasrotuinen koira vakavasti otettavalta kasvattajalta on usein etu. Tiukat jalostusvaatimukset ja riittävät terveystarkastukset pitävät rotutyypilliset sairaudet hallinnassa ja pysäyttävät ne. Silti samojedeilla esiintyy toisinaan seuraavia rotutyypillisiä, perinnöllisiä sairauksia:
Tasapainoinen ravinto on tärkeää koirasi pitämiseksi terveenä. Samojedinkoira tarvitsee riittävästi kivennäisaineita, hivenaineita ja vitamiineja pysyäkseen aktiivisena ja kiiltäväturkkisena koko ikänsä. Eläinlääkäri tai kasvattaja voi antaa hyödyllisiä vinkkejä koiran tarpeista. Samojedinkoira tarvitsee paljon (tuoretta) lihaa tai kalaa ja höysteeksi kasviksia. Viljat eivät kuulu lihansyöjän ruokalistalle, ja niitä saisi antaa vain pieniä määriä. Valmisruokia ostaessa kannattaa siksi vilkaista tuoteselostetta tarkemmin.
Terveellisen ravinnon ohella samojedin turkin kuntoon vaikuttaa oikeanlainen hoito. Tässä pätee motto: „vähemmän on enemmän!“ Shampoo ja saippua tuhoavat ihon omaa ja koiran turkissa tärkeää rasvaa ja niitä pitäisi käyttää vain hätätapauksessa – jos turkki on erittäin likainen. Normaalisti riittää, kun harjaat koiran kahdesti viikossa, sillä turkki puhdistaa itse itseään. Karvanvaihdon aikaan hoidontarve lisääntyy ja koira on harjattava päivittäin. Samojedista lähtee tällöin tupuittain karvaa, joka on joko poistettava kammalla tai imuroitava jälkikäteem matoilta ja sohvalta.
Jotta samojedinkoira olisi onnellinen, se tarvitsee luonnollisesti muutakin kuin hyvää ruokaa ja hoitotoimenpiteitä. Pohjoisena työkoirana se rakastaa ulkona olemista – myös sateella, myrskyssä tai lumisateessa. Suosittelemme omaa pihaa, jossa koira voi – päivittäisten lenkkien lisäksi – peuhata silloin tällöin. Samojedinkoiraa voi pitää myös pienemmässä asunnossa, jossa omaa ulkoilutilaa on vain vähän – tämä kuitenkin edellyttää panostusta ja säänkestävyyttä myös omistajalta. Mitä pienempi asunto, sitä pidempiä pitäisi olla päivittäisten lenkkien raittiissa ulkoilmassa.
Siperialaiselle luonnoharjalle on tarjolla koulutusta pelastuskoiraksi tai koiraurheilua, kuten esimerkiksi agility tai vetokoiraurheilu. Päivittäisen liikunnan ja aktivoinnin ohella on syytä huolehtia myös yhteisistä rauhoittumishetkistä, sillä herkän ja lempeän samojedin sielu ei kaipaa pelkkää toimintaa vaan myös läheisiä hetkiä omistajan kanssa. Koira, jonka henkiset ja fyysiset tarpeet täytetään, on tasapainoinen, rauhallinen ja lempeä ja nauttii täysin sydämin sohvalla oleskelusta omien ihmistensä kanssa. Varsinaisille „sohvaperunoille“ se ei kuitenkaan sovi.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
