© Eudyptula / stock.adobe.com
Kaiken keskipisteenä ja kuitenkin näkymättömissä. Aikoinaan suosittu rotta- ja tallikoira, jota pidettiin vahtikoirana lähes jokaisella saksalaisella maatilalla, on nykyään perhekoirana tapahtumien keskipisteenä. Vahvaluonteinen pinseri on joka hetkessä mukana sekä ulkona liikuttaessa että sisällä hellitellessä ja rapsutellessa.
Pinseri on eloisa ja aktiivinen koira, joka on myös mukavuudenhaluinen ja hellyydenosoituksia kaipaava. Sillä on ulkosalla lähes rajaton liikunnan ja leikkimisen tarve, kun sisätiloissa tämä älykäs ja itsevarma koira on sen sijaan aina valmis halattavaksi.
Pinseri tarvitsee omistajansa kaiken huomion sekä ulkona että sisällä ollessa. Se ei anna omistajansa hallita tekemisiään vaan osaa pitää oman päänsä ja tietää tarkalleen mitä haluaa. Toisten tahdosta riippumattomana ja älykkäänä koirana se tarvitsee oman vapautensa. Se on erittäin itsevarma ja hermonsa tiukasti hallitseva koira ja osaa pitää oman joukkonsa ja reviirinsä tarkasti vahdissa. Sillä on tallella arvostetut kodin vartijan ominaisuudet. Se on hyvin tarkkaavainen ja ilmoittaa viipymättä jos jotain epätavallista tapahtuu. Tuntematon eläin tai ihminen ei voi astua koiran reviirille huomaamattomasti. Tästä huolimatta pinseri ei ole äänekäs. Temperamenttista mutta samalla rauhallista ja tasapainoista pinseriä ei siis voi kutsua räksyttäjäksi.
Vaikka pinseri lähestyy sille vieraita ihmisiä aavistuksen verran näiden tarkoitusperiä epäillen, se on perheelleen hyvin uskollinen ja hellyttävän ystävällinen. Kun pinseriä koulutetaan sille sopivalla tavalla rakastavasti ja johdonmukaisesti ja kun omistaja käyttäytyy luotettavasti ja varmasti, tästä luonnostaan aika itsepintaisesta koirasta saa myöntyvän ja tottelevaisen. Koulutuksen kannalta ratkaisevaa on, ymmärtääkö koira omistajansa käskyjen tarkoituksen. Älykäs pinseri oppii vain sen, mitä se itse pitää oppimisen arvoisena. Jos se ei ole jostain sille opetettavasta asiasta samaa mieltä, se antaa sen kuulua tavalla tai toisella.
Pinseri on oppivainen heti syntymästään alkaen. Se havaitsee välittömästi omistajansa toiminnan heikkoudet ja alkaa heti hyödyntää havaintojaan edukseen. Pinserin tottelemattomuus on joskus kokeneemmallekin koiran omistajalle haasteellista. Rodun synnynnäinen itsevarmuus, samoin kuin metsästysvaisto, vaihtelee yksilöllisesti. Jos tiettyjä koulutusperiaatteita noudatetaan heti syntymästä lähtien, itsepäisempienkin yksilöiden luonnetta voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Pinseristä saa itselleen monipuolisen ja ystävällisen perhe- ja seurakoiran sen vahvan, sinnikkään ja hyvätapaisen luonteen ja väsymättömän leikkimielisyyden ansiosta.
© Wolfgang / stock.adobe.com
Pinserin lyhyttä ja tiukasti vartaloa myötäilevää turkkia on helppo hoitaa. Karvapeite on tiheä, sileä ja kauniin kiiltävä. Se on väriltään yleensä pikimusta punaisin tai ruskein värimerkein tai yksivärinen punaruskeasta tummaan punaruskeaan. Pinserin ei kokonsa puolesta voida sanoa olevan liian pieni eikä suuri, sillä sen säkäkorkeus on 45–50 cm ja paino 14–20 kg.
Pinserillä on neliömäinen rakenne eli rungon korkeus ja pituus ovat suunnilleen samat. Sillä on ylväs ryhti, mikä ikään kuin korostaa sen itsevarmaa luonnetta. Lihaksikas ja vankan elegantti ruumiinrakenne uhkuu voimakkuutta etenkin liikkuessa. Vahva selkä laskee hieman takaruumiiseen päin. V-muotoiset taittokorvat, joita ei saa nykyisten eläinsuojelumääräysten mukaan enää typistää, sijaitsevat voimakkaan ja pitkänomaisen kallon ylärajan tuntumassa. Korvalehdet taittuvat eteenpäin ohimon myötäisesti. Ne ovat ohuet ja vahingoittuvat siksi herkästi, mikä onkin tämän muuten niin terveen koiran heikko kohta.
Se, että pinserillä ei ole vaivanaan montaa sairautta, lukuun ottamatta yllä mainittua korvalehtien ohuutta, johtuu todennäköisesti siitä, että rotua ei ole sen pitkän historian aikana jalostettu liiallisesti. Pinseri, samoin kuin snautserikin, on saksalainen koirarotu, joka kuuluu Euroopan vanhimpiin koirarotuihin. Sen oletetaan polveutuvan suoraan suokoirista, joita pidettiin tiettävästi jo 3000 vuotta e.K. kotieläiminä.
Rodun tarkka alkuperä ei ole kuitenkaan selvillä. Osa tutkijoista on sitä mieltä, että se on alkuperältään württembergiläinen pinseri ja jotkut taas katsovat juurten johtavan Britteinsaarten terrieriin. Lisäksi jotkut selittävät asian olevan päinvastoin, eli pinserit olisivatkin Britteinsaarten terrierien esivanhempia. Pinserirotu on joka tapauksessa säilynyt vuosien varrella lähes samankaltaisena. Siitä on mainintoja jo vuodelta 1880 peräisin olevassa Saksalaisten koirien rotukirjassa. Lisäksi pinserin klassinen olemus, sellaisena kuin se nykyään tunnetaan, on ikuistettu jo keskiajan ja renessanssiajan maalauksiin.
1800-luvun lopulla pinseriä pidettiin lähes jokaisella saksalaisella maatilalla. Niiden tehtävänä oli vahtia maatilaa ja toisaalta myös pitää sellaiset tuholaiset, kuten rotat, hiiret ja näädät loitolla. Niitä käytettiin myös hevosvaunun vahtina, eli pinserit pitivät hevosia silmällä, kun kuljettajat olivat omilla asioillaan. Pinserit olivat moneen tarkoitukseen sopivia ja siksi korvaamattomia maanviljelijöiden ja hevosvaunun ajureiden seuralaisia. Tehtäviensä mukaisesti pinseriä saatettiin kutsua myös rotta- ja tallikoiraksi.
Oletettavasti pinseri tarkoittaa samaa kuin muinaisyläsaksalainen sana ”Beisser”, joka puolestaan on sukua englannin sanalle ”pinch” (suomeksi napata, nipistää ja piinata). Sillä viitataan pinserin taitoon metsästää rottia, sillä pinserit vangitsivat rotat ja hiiret taitavasti tassujensa väliin. Rottakoirina ne osasivat pyydystää ruokansa, mikä oli entisinä aikoina eduksi. Koirat toimivat itsenäisesti ja osoittivat sitkeyttä, minkä ansiosta ne olivat tuolloin niin suosittuja.
Karkeakarvaiset pinserit, joita nykyään kutsutaan snautsereiksi, kuuluivat ennen samaan koirarotuun sileäkarvaisen pinserin kanssa. Molempia jalostettiin yhdessä vuonna 1895 Saksassa perustetun pinseri- ja snautseriyhdistyksen (Pinscher-Schnauzer-Klub) sääntöjen mukaisesti. Vaikka rodut on sittemmin erotettu omiksi roduikseen, molempia valvoo yhä vieläkin Saksassa yllä mainittu pinseri- ja snautseriyhdistys. Samaankin pentueeseen syntyneet karkeakarvaiset snautserit ja sileäkarvaiset pinserit erotettiin kasvatuksessa toisistaan vasta 1900-luvun alussa.
Vuonna 1917 karkeakarvaista pinseriä alettiin virallisesti kutsua snautseriksi. Samoihin aikoihin kääpiöpinseri alkoi tulla suurempia lajitovereitaan suositummaksi. Sileäkarvaisten pinsereiden kanta väheni kääpiöpinseriin ja snautseriinkin verrattua. Teollistumisen myötä pinserin taitoja talli- ja hevosvaunuvahtina ei enää tarvittu. Uudet motorisoidut kulkuvälineet yleistyivät ja hevosvetoiset kärryt kävivät yhä harvinaisemmiksi. Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen pinserirotu oli vähällä kuolla sukupuuttoon.
Onneksi 1950-luvun puolivälissä yllä mainitun Pinscher-Schnauzer-Klubin silloinen kasvattaja, Werner Jung, huomasi mitä rodulle oli tapahtumassa. Vuonna 1958 hän aloitti uudestaan pinsereiden jalostuksen. Rotuun saatiin uusia yksilöitä risteyttämällä naaraspuolinen pinseri, Kitti vom Bodenstrandia, yhdessä tavallista kookkaampien kääpiöpinsereiden, Jutta Jungin, Illo Fischerin, Fürst Jungin ja Onzo Illgenin kanssa. Kannan elvytyksestä huolimatta pinseri on nykyään varsin harvinainen ja melko tuntematon koirarotu. Vuonna 2003 pinseri asetettiinkin lukumäärältään uhanalaisten lemmikkien listalle. Suomessa rekisteröityjen pinsereiden määrä on vuosittain keskimäärin noin 70.
© Wolfgang / stock.adobe.com
Osa koirien ystävistä tulkitsi pinserin uhanalaisten listalle asettamisen hätähuudoksi. Saksassa onkin alettu kasvattaa enemmän pinsereitä ja rekisteröityjen pentujen määrä onkin kasvanut vuodesta 2003 lähtien. Samalla vastuuntuntoisten ja hyvästä maineestaan kiinni pitävien kasvattajien määrä kasvoi.
Koska pinseriä ei ole missään vaiheessa jalostettu liiaksi, se on säilynyt terveenä rotuna. Sileäkarvainen pinseri on säästynyt jalostuksen seurauksena syntyneiltä perinnöllisiltä sairauksilta. Pinsereitä kasvatettaessa koirat on kuitenkin vietävä eläinlääkärin tarkastukseen lonkkaniveldysplasian mahdollisuuden vuoksi. Pinsereillä voi esiintyä myös perinnöllistä harmaakaihia ja veren hyytymistä estävää von Willebrandin tautia, mutta tarkastus niiden varalta on vapaaehtoista. Pakollisia terveystarkastuksia ja rokotuksia lukuun ottamatta pinsereitä ei kuitenkaan näy kovin usein eläinlääkäreiden vastaanotoilla.
Enemmän aikaa ja vaivaa kuluu eläinlääkärillä käyntien sijaan pinserin liikunnantarpeen tyydyttämiseen ja sen toisinaan varsin itsepäisen luonteen kouluttamiseen. Dominoiva luonne juontaa juurensa sen alkuperäisistä tehtävistä vahti- ja metsästyskoirana, jolloin se varsin itsenäisesti piti huolta koko asuinpiiristä ja sitä ympäröivästä alueesta. Vaikka pinseri onkin leikkisä, se ei oikein sovellu perheisiin, joissa on pieniä lapsia. Pinseri tarvitsee lähelleen ennen kaikkea päättäväisen ihmisen, joka on kokenut koirankasvattaja ja osaa käsitellä sitä niin, että se malttaa mielensä vieraiden karkotusta ja loitolla pitämistä kohtaan.
Pinserille pitää asettaa selvät rajat. Jotta se noudattaisi sääntöjä kuuliaisesti, tarvitaan päättäväisyyttä ja tilanteesta riippuen toisinaan myös varmaa otetta. On kuitenkin pidettävä mielessä, että älykkäiksi havaitut pinserit noudattavat vain niiden itsensä mielestä järkeviä sääntöjä. Pinserin kasvattajan on puolestaan oltava luonteensa ja toimiensa puolesta sellainen, että pinseri hyväksyy hänet johtajakseen. Koiran kasvattaja ja omistaja saa hyväksynnän käyttäytymällä sopivasti itsevarmasti, älykkäästi ja luovasti.
Kasvatettaessa koiraa tasapainoiseksi ja hyväntapaiseksi, niin että se oppii toimimaan rauhallisesti pyrkimättä hallitsemaan ympäristöään, koiran pitää saada koetella voimiaan liikunnan avulla. Temperamenttiset pinserit sopivatkin parhaiten urheileville ihmisille, jotka ottavat pinserinsä mielellään mukaan liikkumaan. Liikunnaksi sopii hyvin esimerkiksi hölkkä, pyöräily, ratsastus tai rullaluistelu. Pinseri osallistuu niihin innokkaasti. Se pitää myös vauhdikkaista agilitystä ja kaikenlaisista muista koirille tarkoitetuista urheilumuodoista ja jäljittämisleikeistä, jotka aktivoivat myös päättelykykyä ja aisteja. Charmantilla tavallaan pinseri houkuttelee myös joskus laiskalla tuulella olevaa omistajaansa väsymättä lähtemään juoksulenkille tai muuhun liikuntaan tai leikkiin. Kun on palattu ulkoa liikunnasta ja leikeistä uupuneena, omistaja saa palkinnokseen pinserinsä hellyttävät kiitokset.
Jos etsit itsellesi koiraa, joka osallistuu omistajansa aktiivisiin liikuntaharrastuksiin ja osaa seurata omistajansa ajatustenjuoksua, kannattaa harkita pinserin hankintaa.
© DoraZett / stock.adobe.com
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
