© Mary Lynn Strand / stock.adobe.com
Partacolliesta pitävät ovat yhtä mieltä siitä, että tähän koirarotuun kannattaa tutustua itse. Kun on kerran nähnyt, miten partacollie porhaltaa iloisesti turkkikarvat heiluen nurmikon poikki ja miten se energisesti ja innokkaasti temmeltää ympäriinsä samalla tarkkaavaisesti ja valppaasti omistajansa liikkeitä seuraten, huomaa, että partacolliessa on vetovoimaa.
Partacolliet eli partikset ovat erittäin eloisia ja aktiivisia sekä luonteeltaan itsevarmoja koiria. Vaikka ne ovatkin hyvin temperamenttisia, ne pysyvät rauhallisina hermostumatta. Lisäksi partacolliet ovat hienotunteisia ja tarkkaavaisia. Ne ovat myös älykkäitä ja tarkkasilmäisiä ympäristönsä suhteen, joten ne näyttävät aina tietävän tarkkaan mitä niiltä seuraavaksi odotetaan.
Partacolliet haluavat olla omistajalleen mieliksi. Ne ovat myös hyvin sopeutuvaisia koiria ja käyttäytyvät ihmisen toimien mukaisesti, vaikka tätä ominaisuutta kansainvälinen koiranjalostusliitto, Fédération Cynologique Internationale (FCI) ei olekaan sisällyttänyt partacollien rotumääritelmään. Partacollie suorittaa antaumuksella tehtäviä, jotka ovat sille ja sen elämässä mukana olevilla ihmisille tärkeitä, mutta kuitenkin säilyttäen oman persoonallisuutensa. Partacollien iloinen luonne säilyy joka tilanteessa, minkä se varsinkin leikkiessä tuo usein ilmoille haukkumalla.
Toisaalta partacollie ei pidä kovista, kimeistä äänistä. Ääniherkimmät yksilöt menevät esimerkiksi ukonilmalla suojaan hiljaisimpaan nurkkaan. Jotkut kutsuvatkin partacollieta tämän vuoksi vapisevaksi karvakasaksi, mutta aivan liioitellusti. Vaikka partacolliet ovat herkkätunteisia koiria ja vaikka kovat äänet saavat ne pelästymään, ne säilyttävät silloinkin mielenmalttinsa ja rauhallisen tasapainoisen luonteensa. Partacollie kuuluu skottilaisten paimenkoirien jälkeläisiin ja on niistä ainoa rotu, joka osaa vielä palvella sille alun perin tarkoitetussa tehtävässä eli paimentaa ja suojella laumaa. Rodun ominaisuuksiin kuuluu yhä valppaana olo sekä rauhallinen ja kiireetön käytös, joten koiran reaktiot pysyvät aina kohtuullisuuden rajoissa.
Partacollie ei siedä kovin ottein ja käskyin kasvattamista. Parhaan kasvatustuloksen saa kun käyttää rauhallisia ja pehmeitä keinoja. Tällä tavoin kasvatetut partacolliet osoittavat kiitollisuuttaan uskollisena ja luotettavana seuralaisena ja sopivat ennen kaikkea perhekoiraksi tai yksien asuvien nelijalkaiseksi ystäväksi.
© zuzule / stock.adobe.com
Partacolliet luovat iloista tunnelmaa ympärilleen ja samalla kuljettavat tassuissaan sisälle jonkin verran likaa. Luonnossa ulkona liikkuessa sen pitkään turkkiin takertuu kaikenlaista roskaa ja hiekkaa. Onneksi sen tasainen ja melko karkea turkki puhdistaa jossakin määrin itse itsensä. Hiekka, risut ja muut irtonaiset roskat irrottavat yleensä otteensa turkista helposti ja loput saa melko vaivattomasti poistettua käsin tai kampaamalla.
Partacolliella on pitkä ja sileä peitinkarva, jolle sallitaan myös pieni laineikkuus. Aluskarva on pehmeä ja tuuhea. Sen vahva ja vähän takkuinenkin turkki eivät tee siitä kuitenkaan kömpelön näköistä. FCI:n rotumääritelmän mukaan partacollien turkkikarvan pitäisi olla niin tiheä ja pitkä, että se suojaa koiran vartaloa, mutta toisaalta sellainen, ettei se piilota koiran vartalon piirteitä. Partacollien voimakkaan vantteran vartalon piirteiden onkin näyttävä pitkästä ja tiheästä turkista huolimatta. Lammaskoirien jälkeläisenä se on hoikka, aktiivinen ja yleisvaikutelmaltaan kevyt koira, jolla on vatsan alla tarpeeksi korkeutta maahan. Uroskoirien säkäkorkeus on 53–56 cm ja naaraskoirien 51–53 cm.
Partacollien karvapeite on kuononselässä niukempi ja poskien ja leuan kohdalla pidempi, mikä tekee siitä parrakkaan näköisen. Rotu saikin nimensä tämän partamaisen karvoituksen perusteella. Bearded Collie, eli partainen collie tai englanniksi lyhyesti beardie.
Partacollieita on usean värisiä. Pennut ovat perusväriltään musta-, ruskea-, sini- tai beigevalkoisia. Aikuistuttuaan niiden värinä on liuskekivenharmaa, punakellertävä, säämiskänvärinen, musta, sininen, kaikki harmaan sävyt, ruskea tai hiekanväri. Koirilla voi olla valkoista kasvoissa, poskissa, rintamuksessa, jaloissa ja tassuissa sekä hännäntyvessä.
© CallallooAlexis / stock.adobe.com
Rodun synty ei ole tarkalleen tiedossa. Oletettavasti sen esivanhemmat ovat Itä-Euroopasta ja Aasiasta peräisin olevia takkukarvaisia lammaskoiria, joita tuotiin Englantiin 1400-luvulla lampaiden ja lehmien mukana. Skotlannissa ne saivat tehtäväkseen paimentaa karjalaumaa. Useimmista paimenkoirista poiketen partacollie soveltui hyvin myös karjan vahtimiseen sekä suojaamaan karjaa petoeläimiä ja varkaita vastaan niin, että jotkut paimenet antoivat sen aikoinaan huolehtia karjasta yksinäänkin. Se oli toimessaan niin luotettava, että onpa jopa juttuja partacollieista, jotka lähetettiin Lontoon karjamarkkinoilta takaisin Skotlantiin asti yksiksensä.
Rodun alku on kuitenkin hämärän peitossa. Ehkä siitä syystä, että partacollien omistajat olivat alkujaan paimenia, joille koiran rotuominaisuuksien kirjaaminen ja niistä huolehtiminen olivat toissijaisia asioita. 1900-luvun alussa ja molempien maailmansotien myrskyissä toimeliaat partacolliet jäivät rotuna unohduksiin. Vuonna 1944 rotu joutui sattumalta huomion kohteeksi uudestaan. Niihin aikoihin englantilainen koirienkasvattaja, G. O. Willison tilasi itselleen shetlanninlammaskoiran pennun. Koska sillä oli valkoruskea turkki, Willison luuli sitä ensin sekarotuiseksi. Neljän kuukauden päästä vanha lammaspaimen tunnisti sen piirteistä partacollien olemuksen. Willison ihastui tähän rakastettavaan koiraan niin perusteellisesti, että halusi tehdä rodusta yleisesti tunnetun. Hän alkoi kasvattaa partacollieta ja kasvatuspohjan luodakseen etsi uutterasti harvinaiseksi käyneitä partacollieita Englannin vanhoilta lammaspaimenilta. Samalla hän sai koirankasvattajakollegansakin innostumaan tästä uudestaan keksitystä koirarodusta niin, että monet heistä alkoivat kasvattaa sitä.
Suomeen ensimmäinen partacollie saapui 1950-luvun lopulla, sen jälkeen kun rotu oli hyväksytty virallisesti Englannissa. Suomen Partacolliet -yhdistys perustettiin kuitenkin vasta vuonna 1971. Yhdistyksen mukaan partacollieita rekisteröitiin paljon 1990-luvun alkupuolella, jolloin vuosittain rekisteröitiin noin 300 koiraa. Rodun suosio on viime vuosina laimentunut niin, että niitä rekisteröidään Suomessa vuosittain enää alle 100 yksilöä.
Joissakin Euroopan maissa partacollieiden kasvatuksessa on painotettu kauneusominaisuuksia, jolloin partacollie viedään show beardienä näyttelyihin hyvin kammattuna ja huomiota herättävän näköisenä. Partacollieita pilattiinkin jalostuksessa siten, että turkki alkoi vaikuttaa luonnottoman pitkältä ja koira käytännöllisesti ottaen kärsi turkin painon alla. Keskityttiin pelkkiin ulkoisiin ominaisuuksiin luonnetta huomioimatta. Tällaisista moderneista partacollieista kehittyi keskimääräistä pelokkaampia ja jopa vihamielisiä koiria.
Onneksi nykyään keskitytään jalostamaan jälleen vanhaa ja alkuperäistä partacollieta, jonka ei tarvitse kerätä pokaaleja pelkästään kauniin ulkomuotonsa perusteella vaan enemminkin vantteran vartalonsa, vakaan luonteensa, älykkyytensä ja urheilullisuutensa vuoksi.
© majtas / stock.adobe.com
Alkuperäisen partacollien turkki on pituudeltaan keskipitkä ja paljon helppohoitoisempi kuin modernin jalostuksen tuloksena syntyneen show beardien turkki. Siitä huolimatta koiran turkki on niin pitkä, että se aina tavalla tai toisella likaantuu. Turkista irtoaa kuitenkin vähemmän karvaa kuin monesta lyhytkarvaisemman koirarodun yksilöstä. Karva on vahvaa ja karheaa ja riittää kun turkin harjaa kerran viikossa tai joka toinen viikko.
Turkinhoitoa enemmän aikaa kuluu tämän aktiivisen ja tarmokkaan koiran kanssa puuhailuun. Partacolliet pitävät pitkistä kävelylenkeistä, joiden aikana ne pääsevät liikkumaan vapaasti. Kun partacollien omistaja kasvattaa koiransa sen rodun ominaisuudet huomioiden, koira suostuu opettelemaan jopa pieniä temppuja tai tulee mukaan koiratanssiin. Ne pitävät tietysti myös agilitystä ja palloleikeistä. Liikkumisleikkien lisäksi näille älykkäille koirille on hyvä tarjota myös päänvaivaa älypelien ja päättelyä vaativien tehtävien muodossa.
Partacollieitten sanotaan olevan helposti koulutettavia. Niitä on koulutettava johdonmukaisesti mutta lempeästi ilman kovaa kättä. Sopivan koulutuksen palkinnoksi saa kiitollisuuttaan osoittavan, ihastuttavan ja charmantin koiraystävän. Lempeän luonteensa puolesta se tulee toimeen myös muiden eläimien kanssa, joskin se pitää ihmistä ensisijaisena seuralaisenaan. Monet rodusta pitävät ovatkin yhtä mieltä siitä, että kun kerran on saanut tutustua partacollieeseen, se jää ainiaaksi mieleen.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
