© muro / stock.adobe.com
Irlanninsusikoira on yksi maailman suurimmista koiraroduista. Sitä käytettiin keski-ajalla Irlannissa susien ja karhujen metsästykseen mutta tämän päivän irlanninsusikoira on lähinnä perhekoira. Perhekoiraksi se sopiikin, sillä huolimatta sen vaikuttavasta koosta, tämä karvaturri on lempeä ja pehmoinen. Valitettavasti ystävällinen jättiläinen on altis sairauksille ja sillä on suhteellisen alhainen elinajanodote.
Irlanninsusikoira tuntee olonsa mukavaksi maatessaan sohvalla kaivautuneena laumanjohtajansa kainaloon, unohtaen olevansa yksi maailman suurimmista koirista, eikä suinkaan pikkuinen sylikoira. Se saattaa kaataa parit maljakot ja huterajalkaisimmat perheenjäsenet kumoon touhottaessaan menemään mutta sydämeltään irlanninsusikoira on ystävällinen koira, joka ei tarvitse sen kummempaa kuin oman perheensä läheisyyden.
Rotu on hyvin ihmisläheinen ja lempeä. Koira hakee jatkuvasti katsekontaktia omistajaansa varmistaakseen, että omistaja huomioi tätä riittävästi. Tämän vuoksi irlanninsusikoiran pitäminen ulkoaitauksessa ei ole mahdollista. Irlanninsusikoirat palvovat lapsia ja nauttivat, kun koko perhe on koolla. Ne tervehtivät myös vieraita ystävällisesti, kunhan vierailla on puhtaat jauhot pussissaan. Herkkävaistoisena vartijana se kyllä tunnistaa, jos jollain on pahoja aikeita sen perhettä kohtaan ja urheana puuttuu tilanteeseen. Puhtaaksi vahtikoiraksi irlanninsusikoirasta ei kuitenkaan ole sen lempeän luonteen vuoksi mutta toisaalta; kuka rosmo uskaltaa testata tämän nelijalkaisen jättiläisen kärsivällisyyttä?
Puhdasrotuinen irlanninsusikoira suorastaan tihkuu sisäistä rauhaa, se on luonteeltaan vaatimaton, kärsivällinen ja sopeutuu helposti erilaisiin arkipäivän tilanteisiin. Tyynen ulkokuoren ei saa antaa hämätä ja unohtaa sitä seikkaa, että rotu on alunperin metsästäjä ja juoksija, joten metsästys- ja vinttikoirana irlanninsusikoiralla on luontainen tarve toteuttaa tätä puolta itsessään eikä sitä tule unohtaa. Juoksemisen, etenkin rodulle ominaisten pikaspurttien tarvetta voidaan tyydyttää esimerkiksi koirakilpailuradoilla, jossa koira pääsee juoksemaan vieheen perässä. Irlanninsusikoira on hyvä pitää ulkoillessa hihnassa, sillä sen sisäinen metsästysvietti saattaa ottaa vallan hetkenä minä hyvänsä.
Ison ja metsästysvietin omaavan irlanninsusikoiran kasvatuksessa tärkeintä on johdonmukaisuus ja lempeys. Kun koira oppii tärkeimmät komennot jo pentuna, voidaan sille antaa myöhemmin tiettyjä vapauksia. Koira, joka luotettavasti kuuntelee omistajansa käskyjä ja noudattaa niitä, voidaan päästää irti tähän osoitetussa paikassa, toisin kuin koira, joka tottelee vain satunnaisesti. Irlanninsusikoiraan ei voi luottaa täysin sokeasti, sillä huolimatta sen ihmiskeskeisyydestä, älykkyydestä sekä itseluottamuksesta, osaa se olla myös itsepäinen ja joskus sen aivot vain yksinkertaisesti rekisteröivät käskyjä hitaammin. Perustiedot johdonmukaisesta ja rakastavasta koirankasvatuksesta sekä annos kärsivällisyyttä ovat hyvä alku onnelliseen yhteiselämään rauhallisen irlanninsusikoiran kanssa.
© olgagorovenko / stock.adobe.com
”Äiti katso, poni!” Irlannisusikoiran kokoon liittyvät kommentit ovat tavallisia sen omistajille, eikä ihme, sillä keskimäärin 81-86 senttimetrin säkäkorkeus herättää huomiota. Muuten niin vaatimaton irlanninsusikoira on yksi maailman suurimmista koiraroduista. Rodun standardeissa sen minimikorkeus on määrätty uroksilla 79 senttimetriin ja hieman pienemmillä naarailla vähintään 71 senttiin. Ennätyssäkäkorkeus irlanninsusikoiralla on 106 cm. Irlanninsusikoiran paino korreloi sen korkeuden kanssa, urokset painavat vähintään 54,5 kiloa ja naaraat hieman vähemmän, vähintään 40,5 kiloa.
Suuresta koostaan ja painostaan huolimatta irlanninsusikoira ei koskaan näytä kömpelöltä vaan tyypillisen vinttikoiran tapaan sen on hoikkarankenteinen, lihaksikas ja sillä on syvä rintakehä. Verrattuna koiran kokoon sen korvat, niin sanotut ruusukorvat ovat kooltaan pienet ja sijaitsevat hieman taaempana koiran kapeassa kallossa.
Irlanninsusikoiran turkki on karkea ja se on hyväksytty seuraavissa väreissä:
• Valkoinen
• Harmaa
• Musta
• Fawn (vaalea kellertävänruskea)
• Punainen
• Brindle (tiikerinkirjava)
Irlannin kennelliitto hyväksyy kaikki värivariaatiot, jotka esiintyy myös skotlanninhirvikoiralla.
Irlanninsusikoira ei ole ainoastaan yksi maailman suurimmista koiraroduista, vaan myös yksi vanhimmista. Irlanninsusikoiran, kuten sen lähisukulaisen, englanninvinttikoiran alkuperä on arabimaissa. Arkeologiset löydökset todistavat, että muinaisessa Egyptissä oli suuria vinttikoiramaisia koiria, jotka saapuivat Eurooppaan ja Brittein saarille kelttien mukana 3. vuosisadalla eaa. Muinaisessa ja keskiaikaisessa Irlannissa suuria ja vahvoja koiria, jotka olivat sopivia susien, karhujen, villisikojen ja hirvien metsästykseen, pidettiin suuressa arvossa. Niin sanotut susikoirat, susia metsästävät koirat olivat keskiajalla yleisiä aateliston keskuudessa ja irlanninsusikoirasta tulikin statussymboli sekä arvostettu lahja Euroopan kuninkaallisten keskuudessa.
Kuten monille metsästyskoirille, tuliaseiden yleistyminen oli kohtalokasta myös irlanninsusikoiralle. Aseiden myötä koirien merkitys väheni ja rotua uhkasi sukupuutto. Rodun säilymiseksi asetettiin Irlannissa 1700-luvun puolivälissä koirien maastavientikielto mutta koirien määrä jatkoi laskuaan kiihtyen 1800-luvulla, jolloin Brittein saarien ja Irlannin susikanta kuoli sukupuuttoon. 1800-luvun puolivälissä rotu oli käytännössä kadonnut. Siitä, että irlanninsusikoira on edelleen olemassa ja on tunnustettu rotu, on kiittäminen skotlantilaista George Grahamia. Graham onnistui risteyttämään harvat elossa olevat irlanninsusikoirat muun muassa skotlanninhirvikoirien, tanskandoggien ja venäjänvinttikoirien kanssa ja tuloksena oli uusi, hieman voimakkaampi susikoira, joka esiteltiin ensi kerran yleisölle 1870-luvun lopussa ja pian tästä Britannian kennelliitto hyväksyi rodun.
Ensimmäiset jalostuskäyttöön tarkoitetut irlanninsusikoirat saapuivat 1800- ja 1900-luvun vaihteessa Pohjois-Amerikkaan ja Euroopan mantereelle, missä rotu oli sukupuuton partaalla maailmansotien vuoksi. Uusien pentueiden määrä kasvoi hitaasti 1900-luvun puoliväliin tultaessa ja eniten kasvattajia löytyy edelleen Brittein saarilta sekä Pohjois-Amerikasta. Vaikka irlanninsusikoiran kasvatus on lisääntynyt 1970-luvulta saakka Euroopan mantereella, on rotu edelleen harvinainen anglosaksisen alueen ulkopuolella.
Kuten (lähes) kaikilla suurilla roduilla, on valitettavasti myös irlanninsusikoiralla vakavia terveysongelmia. Yhä suurempien ja vahvempien koirien jalostus tapahtuu terveyden kustannuksella ja irlanninsusikoiran nykyinen elinajanodote on vain kuudesta seitsemään vuotta. Vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan vain yhdeksän prosenttia irlanninsusikoirista elää yli 10 vuotiaiksi ja valtaosa kuolee ennen kahdeksatta ikävuotta, jotkut jopa viisivuotiaina. Lyhyen elinajanodotteen valoisa puoli on, että kasvattajat suunnittelevat tarkkaan pentueet. Rodun terveys on jälleen kasvattajien prioriteetti.
© Isabelle / stock.adobe.com
Luu- ja nivelvaivat, kuten HD (lonkan kehityshäiriö) ja ED (kyynärpään kehityshäiriö) ovat edelleen irlanninsusikoiran yleisimmät sairaudet. Sydänvaivat, vatsalaukun kiertymä, epilepsia sekä luusyöpä kuuluvat myös usein diagnosoituihin sairauksiin. Kaikki irlanninsusikoirat eivät tietenkään sairastu näihin sairauksiin mutta todennäköisyys on suurempi kuin muilla, terveemmillä roduilla. Juuri tämän vuoksi on tärkeää, että kasvattajan valinta tehdään huolella.
Rodun sairauksiin tulee suhtautua vakavasti mutta niiden ei silti tarvitse olla esteenä irlanninsusikoiran hankkimiselle, vaan kenneliä valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti jalostuslinjan terveyteen. Vaikka kasvattaja vakuuttaisi pentujensa olevan terveitä ja vanhemmat näyttävät terveiltä, ei yksin tähän kannata luottaa. On hyvä pyytää nähtäväksi pentujen sukutaulu, josta näkee kuinka vanhoiksi isovanhemmat, isotädit ja -sedät ovat eläneet. Kasvattajan voi myös tavata henkilökohtaisesti, jolloin on mahdollisuus nähdä omin silmin kasvatusolosuhteet ja kuinka kasvattaja koiria kohtelee ja käsittelee.
On sanomattakin selvää, että terveestä jalostuslinjasta tulleella pennulla on hintansa. Luotettavien kasvattajien hinta pennusta on noin 1500-2000 €. Internetin ja lehtien alennuspennuista kannattaa pysyä kaukana, sillä vaarana on pennun ostohinnan moninkertaistuminen eläinlääkärikulujen myötä.
Vastuu rodun terveydestä ei ole yksin kasvattajan asia, vaan myös pennun ostajalla on vastuunsa, sillä koiran terveys ei ole pelkästään geneettistä. Oikea ruokinta sekä huolenpito ja hoito auttavat vähentämään sairastumisen riskejä.
Irlanninsusikoiran ruokavalio
Katso koirien kuiva- ja märkäruokavalikoimamme!
Kuinka terveellinen ruokavalio eroaa huonolaatuisesta? Onko kuivaruoka perempi kuin märkäruoka, onko raakaruoka parempi kuin kypsennetty? Mielipiteet koirien oikeasta ruokinnasta ovat yhtä moninaiset kuin marketin eläinruokahyllyt. Koiran ruokavalio ei ole yhtä tärkeä seikka kuin se, mitä koiralle tulee ja ei tule syöttää. Kuten kaikki koirat, myös irlanninsusikoira syö pääasiassa lihaa, jota täydennetään kasviksilla, riisillä, perunalla tai pastalla. Teollisissa koiranruuissa on useasti suhteettoman suuri osuus viljaa, tarpeettomia ainesosia kuten sokeria, soijaa tai makua parantavia lisäaineita ja siksi ruuan oikea koostumus on hyvä tarkistaa. Ruuassa tulee olla oikeassa suhteessa hyvälaatuista lihaa, kasviksia ja vain vähän viljaa – huolimatta siitä, syökö koira kotiruokaa vai eineksiä.
© zuzule / stock.adobe.com
Suuri irlanninsusikoira syö luonnollisesti enemmän kuin pieni mäyräkoira mutta myös ruuan laatu vaikuttaa annoskokoon. Mitä laadukkaampaa ruoka on, sitä vähemmän sitä tarvitaan, eli laatu korvaa tässä tapauksessa määrän. Hyvälaatuinen koiranruoka kattaa optimaalisesti koiran tarpeet. Tähän ei vaikuta niinkään koiran rotu, vaan sen yksilölliset tarpeet kuten ikä, paino, koko sekä aktiivisuus. Aktiivinen koira tarvitsee luonnollisesti enemmän ruokaa kuin enemmän sohvaperunana viihtyvä perhekoira. Myös pentukoiran ravinnontarve on erilainen verrattuna aikuiseen koiraan. Koska irlanninsusikoira kasvaa nopeasti, ei kasvua tule kiihdyttää liiallisella energiansaannilla, sillä ensimmäisten elinkuukausien liian nopea kasvu johtaa helposti tuskallisiin nivelsairauksiin, kuten lonkan kehityshäiriöihin. Myös ruuan sisältämän kalsiumin ja fosforin väärä keskinäinen suhde voi vaikuttaa haitallisesti pennun luuston kasvuun.
Oikean ruokavalion lisäksi koiran terveyttä voi edistää muillakin tavoin. Suuren irlanninsusikoiran kanssa kannattaa välttää portaita sekä äkkinäisiä liikkeitä, varsinkin kasvuvaiheessa, sillä nivelten rasittaminen johtaa helposti nivelten ja luuston sairauksiin. Suurilla koirilla on riski vatsalaukun kiertymään ja tämän vuoksi tulee huolehtia kunnollisesta ruokalevosta. Päivän ruoka-annos on hyvä jakaa kahteen tai kolmeen ateriaan. Nopeasti kasvava koira hyötyy myös korkeussäädettävästä ruoka-astiasta, jolloin sen ei tarvitse kumartua liian alas ja syömään huonossa asennossa.
Irlanninsusikoiran rauhallinen luonne vaikuttaa siihen, että se hyväksyy tyynesti sen, mitä tarjotaan. Oli se sitten ruoka, päivittäiset liikuntavaihtoehdot tai kotiolot. Se saattaa jopa peitellä kipua, kunnes on liian myöhäistä. Jos luottaa yksin siihen, että koira kertoo kivusta, voi sillä olla vakavia seurauksia koiran terveydelle. Tästä syystä koiran terveys tulee varmistaa oikealla ruokavaliolla, tarjoamalla sille rodunmukaista liikuntaa sekä seurata koiran käyttäytymisessä tapahtuvia muutoksia, sen liikkumista sekä sen ulkoista olemusta kuten painonvaihtelua. Muutokset painossa voivat olla ensimmäinen merkki sairaudesta ja mahdollisten muutosten myötä tulee olla yhteydessä eläinlääkäriin. Muutokset turkissa voivat kertoa sopimattomasta ruokavaliosta tai muista sairauksista. Vaikka karkeakarvaisen irlanninsusikoiran turkinhoito on mutkatonta ja satunnainen harjaus riittää, kannattaa turkin kuntoa kuitenkin seurata.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
