Hovawartin nimi viittaa koiran alkuperäiseen tehtävään vartioida hovia, maatilaa tai pihaa. Vanha keskiyläsaksan sana “Hova”, nykysaksaksi “Hof”, tarkoittaa suomeksi pihaa, maatilaa tai hovia. ”Wart” viittaa puolestaan nykysaksan vartija-sanaan. Hovawartilla, tai tuttavallisemmin hoffilla, on vieläkin pihavahdin ominaisuudet tallella, vaikka käyttökoirasta onkin ajan mittaan tullut perhekoira.
Entisaikoina talon ja hovin vahtina käytetty hovawart on luonteeltaan järkkymättömän varma ja sillä on voimakas suojeluvaisto. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että se hyökkäisi jokaisen sen reviirille tulleen kimppuun. Sen sijaan tämä tasapainoinen ja vahvahermoinen koira toimii valppaasti ja hallitusti ja onkin toisaalta myös hempeä ja kaipaa läheisyyttä.
Itsevarmuudestaan huolimatta koiralle on tärkeää kuulua kiinteästi sen omaan perheeseen. Se haluaa olla tiiviisti yhdessä perheenjäseniensä kanssa, joille se osoittaa kiintymystään ja joilta haluaa saada hellyydenosoituksia aina silloin tällöin. Hovawart on oppivainen ja älykäs koira, joten sen synnynnäistä suojeluvaistoa pystyy ohjaamaan toivotunlaiseksi. Hovawartista saa oikein kasvatettuna ja hyvässä hoidossa oikein mainion perhekoiran, joka tulee hyvin toimeen myös lasten kanssa.
Hyväkäytöksisen hovawartin omistaja voikin saada koirastaan myönteistä palautetta, eikä koulutetuista hovawarteista yleensä löydy moitteen sijaa. Hovawart ei kuitenkaan sovi koiraksi sellaisille, joilla ei vielä ole kokemusta koiran omistamisesta. Itsevarma koira tarvitsee yhtä lailla itsevarman ja lujatahtoisen kasvattajan, jonka arvostelukykyyn se voi luottaa. Hovawart testaa omistajansa kyvyt ja päättelee heti alussa, onko tästä lauman johtajaksi. Jos omistaja on sen mielestä epävarma, se ottaa itse ohjat käsiinsä, mikä ei tietystikään ole omistajan mieleen. Voi käydä niinkin, että hovawart tulkitsee avuttomalta tuntuvan omistajan käyttäytymisen pelokkuudeksi, joka koiran mielestä merkitsee vaaratilannetta, jolloin sen on luonteensa mukaisesti käyttäydyttävä aggressiivisesti ja uhkaavasti.
Jos omistaja pystyy vakuuttamaan koiralle olevansa lauman johtaja, se oppii kunnioittamaan häntä ja siitä tulee uskollinen ja valpas koira, jonka suojeluvaisto herää vasta kun omistaja niin toivoo. Hovawart kiintyy vahvasti omaan perheeseensä, joka on sille eräänlainen lauman vastine. Sen voimakas kiintymys on kirjattu myös FCI:n eli kansainvälisen koiranjalostusliiton hovawartista laadittuun koirarotumääritelmään. Voimakas kiintymys perheeseen sekä ystävällinen luonne, kuormitettavuus ja erittäin hyvä hajuaisti ovat ominaisuuksia, joiden perusteella se on erinomainen vahti- ja suojelukoira sekä oiva seura-, pelastus- ja jälkikoira.
© Dogs / stock.adobe.com
Hovawart on vahva ja aktiivinen monipuolinen käyttökoira, joka liikkuu pitkin ja ketterin askelin. Se on keskikokoinen ja hieman pitkänomaista runkoa peittää pitkä, lievästi laineikas turkki. Hovawartin pää on voimakkaan näköinen. Otsa on leveä ja kaareva. Kuononselkä on suora ja se on naarailla selvästi kapeampi kuin uroskoirilla. Narttukoirat eroavat uroksista myös kokonsa ja painonsa puolesta. Naaraiden säkäkorkeus on 58–65 cm ja urosten 63–70 cm. Nartut painavat 30 kg ja urokset noin 40 kg. Molemmilla on uskollisuutta kuvastavat, tummanruskeat silmät ja kauniin muotoiset kolmiomaiset riippukorvat.
Pitkäkarvainen turkki voi olla kolmen värinen: mustan merkkivärinen eli musta ruskein merkein (engl. black and tan), musta tai vaalea.
Mustan merkkivärinen: Karvapeite on kiiltävä musta ja siinä on keskivaaleita, selvärajaisia merkkejä. Pään alueella sijaitsevat merkit alkavat kuonon sivuilta ja ulottuvat suupielen ympäri kurkun alle. Silmien yläpuolella on selvästi havaittavat pisteenmuotoiset merkit. Lisäksi keskivaaleita merkkejä on raajoissa vatsan korkeudelle asti sekä hännän tyven alapuolella.
Musta: Karvapeite on kauttaaltaan musta ja kiiltävä.
Vaalea: Karvapeite on keskivaalea, kiiltävä ja vaalenee vatsaan ja raajoihin päin.
Kaikissa karvapeitteen väreissä sallitaan yksittäiset pienet valkoiset merkit rinnassa sekä yksittäiset valkoiset karvat varpaissa ja hännänpäässä.
Maatilan pihaa tai hovia vartioivaan koiraan viittaava sana ”hovawart” tai myös ”hovewart” esiintyy jo keskiaikaisissa, latinan sijasta saksankielellä kirjoitetuissa oikeudellisissa säädös- ja lakikirjoissa, kuten Sachsenspiegel ja Schwabenspiegel. Sillä tarkoitettiin 1800-luvulle asti maatilalla tai hovissa pidettyä koiraa ulkonäöstä riippumatta. Vasta 1800-luvun lopulla alettiin nykyiseltä hovawartilta näyttäviä, pitkäkarvaisia, liehuvaturkkisia ja riippukorvaisia koiria kutsua hovawarth-nimellä.
Hovawartin jalostuksen aloitti saksalainen Kurt Friedrich König yhdessä isänsä Bertram Königin kanssa vuonna 1922. Heidän tavoitteenaan oli jalostaa koiraa niin, että sen luonteenomaiset suojelu- ja vahtikoiran ominaisuudet säilyisivät. Menettely oli vastoin ensimmäisen maailmansodan jälkeen vallalla ollutta tapaa tehdä koirista suojelukoiria kouluttamalla. Hovawartin luontaisesti vahvalle suojeluvaistolle, älykkyydelle ja taidolle käyttäytyä itsenäisesti ja eri tilanteisiin sopeutuvaisella tavalla annettiin näin oma arvonsa. Königit halusivat korostaa kyseisiä ominaisuuksia risteyttämällä hovawarteja saksanpaimenkoiran, newfoundlandinkoiran, leonberginkoiran ja kuvaszin kanssa. Kyvykäs vartijakoira, jolla suojeluvaiston lisäksi on myös leppoisampia piirteitä, hyväksyttiin virallisesti omaksi hovawart-rodukseen vuonna 1937.
Toisen maailmansodan aikana jalostettavien koirien kanta kaventui huomattavasti. Sodan loputtua vähälukuinen jalostajien joukko toimi itse kukin omassa lähiympäristössään, joten rodusta kehittyi erilaisia alueellisia tyyppejä. Vuonna 1948 Saksassa perustettiin hovawart-rodun yhtäläisestä standardista huolehtiva Rassezuchtverein für Hovawart-Hunde (RZV).
Nykyään Saksassa toimii kolme hovawartin kasvatukseen keskittyvää jalostusyhdistystä: der Rassezuchtverein für Hovawart-Hunde (RZV), die Hovawart-Zuchtgemeinschaft Deutschland (HZD) ja der Hovawart Club Deutschland (HC). 1950-luvulla hovawartin kasvatus alkoi myös muissa Euroopan maissa, ensimmäisenä Sveitsissä ja Hollannissa. Ensimmäinen hovawart tuotiin Suomeen vuonna 1962 juuri Sveitsistä.
1970- ja 1980-luvuilla mukaan tulivat Itävalta, Englanti, Ranska, Italia ja Yhdysvallat. Suomen Kennelliiton alaisuudessa toimiva Suomen Hovawart ry perustettiin vuonna 1980 ja sai viralliset rotujärjestöoikeudet vuonna 1994. 1990-luvulla hovawart-rotuyhdistyksiä perustettiin Belgiaan, Tšekkiin, Unkariin ja Slovakiaan. Rodun kasvatuksessa tehdään Kansainvälisen hovawartliiton IHF:n kautta tiivistä kansainvälistä yhteistyötä. Liiton jäsenmaita ovat Saksan lisäksi Belgia, Tanska, Suomi, Ranska, Iso-Britannia, Italia, Hollanti, Norja, Itävalta, Ruotsi, Slovenia, Tšekki, Unkari ja Yhdysvallat. Suomea edustaa vuosittain järjestettävässä kokouksessa edellä mainittu Suomen Hovawart ry.
Jalostusohjeiden tiukka noudattaminen ja rotujärjestöjen valvonta pitävät huolta siitä, että rotu säilyy terveyden, luonteen, ulkomuodon ja käyttöominaisuuksien osalta rotumääritelmän mukaisena. Hovawarteilla on esimerkiksi muihin vastaavankokoisiin rotukoiriin verrattuna suhteellisen vähän vaikeaksi tai keskivaikeaksi luokiteltavaa lonkkaniveldysplasiaa (HD eli hip dysplasia). Koiria, joilla on alttius saada tai joilla on todettu olevan lonkkaniveldysplasia tai jokin muu periytyvä sairaus, ei oteta mukaan kasvatukseen.
Rodun sairauksien ja vikojen ennaltaehkäisyyn pyritään muun muassa Suomen Hovawart ry:n terveyskyselyiden avulla, joihin kaikkien hovawartien omistajien toivotaan osallistuvan. Lisäksi Kansainvälinen hovawartliitto ylläpitää tietokantaa, joka sisältää jäsenmaiden lähettämät terveys- ja taustatiedot, mitä käytetään apuna rodun jalostustyössä. Hovawartin odotettavissa oleva elinikä on monista muista koiraroduista poiketen varsin korkea eli 12 vuotta.
Vastuunsa tuntevien kasvattajien työ vaikuttaa terveiden ja kestävien koirien syntymiseen, joten siitä on myös syytä palkita. Jos hovawarteja kaupataan alle 1000 eurolla, on myyjään syytä suhtautua varauksellisesti. Halpa ostohinta voi myös myöhemmin kostautua suurempina eläinlääkäri- ja hoitokuluina.
Kuitenkaan myös kalliimman hintaiset hovawartit eivät välttämättä pysy koko elämänsä ajan terveinä. Pitkäikäisen ja onnellisen koiran saa todennäköisemmin sieltä, missä koiran vanhemmista ja koiranpennuista on huolehtinut vastuuntuntoinen kasvattaja. Kun koira saa uudessa kodissaan asianmukaista hoitoa ja siitä pidetään hyvää huolta, myös eläinlääkärikuluja kertyy yleensä vähemmän.
© hemlep / stock.adobe.com
Rotu tarvitsee paljon liikuntaa ja muuta toimintaa. Käyttökoiraksi luokiteltu hovawart tarvitsee itselleen omistajan, jolla on riittävästi aikaa ja halua järjestää koiralleen monenlaista tekemistä. Pitkät kävelylenkit, luonnossa kulkeminen, hölkkä, pyöräily ja koiraurheilu sopivat hovawartille erinomaisesti, sillä silloin se saa hyvää kuntoliikuntaa sekä työteliäälle ja älykkäälle luonteelleen sopivia haasteita. Erilaiset liikuntaurheilumuodot sekä kouluttaminen suojelu-, jälki- tai pelastuskoiraksi ovat aktiviteetin lisäksi hyviä myös siksi, että koira ja omistaja saavat tilaisuuden oppia tuntemaan toisensa paremmin ja samalla ikään kuin kasvavat yhteen.
Fyysisiä ja psyykkisiä haasteita saavasta hovawartista kehittyy myös tottelevaisempi kuin jos sitä vain lenkitetään pelkästä velvollisuudentunteesta. Hovawartia, kuten muitakin koiria, on kasvatettava johdonmukaisesti. Hallitsevana ja itsenäisenä se ei suostu kasvatettavaksi, jos kouluttaja on epävarma tai liian kovakourainen. Hovawart kuuluu koiriin, joka aikuistuu verrattain myöhään, eli luonne ja käyttäytyminen vakiintuu yleensä vasta noin kolmivuotiaana. Niinpä sen kanssa on oltava kärsivällinen ja ymmärtäväinen, jos koulutuksessa ei heti ylletä toivottuihin tuloksiin.
Hovawartin kannalta on ihanteellista, että kotona eletään kiinteästi yhtenä perheenä, jolloin se saa olla mahdollisimman usein muiden perheenjäsenien kanssa yhdessä. Hovawartit ovat perhekoiria, joilla on kyky sitoutua kiinteästi omaan laumaansa, minkä vuoksi ne on otettava mukaan perheen yhteiseen toimintaan jo pentuiästä lähtien. Ne eivät sovi pysyvästi eläinkodissa pidettäväksi. Rodulle sopivin asuinympäristö on omakotitalo, johon kuuluu puutarha tai mieluummin suuri piha, jonne se pääsee juoksentelemaan vapaasti.
Vaikka hovawartilla onkin pitkä turkki, se on kaiken kaikkiaan helppohoitoinen koira. Turkki ei ole kova takkuuntumaan, sillä siinä on vain vähän pohjavillaa. Karvanlähtöaikaa lukuun ottamatta turkkia ei tarvitse harjata päivittäin.
Hovawartille sopii koiran kanssa elämiseen tottunut isäntäperhe, joka pitää liikkumisesta ja harrastamisesta koira mukanaan. Hyväntahtoisena koirana se voi vankan terveytensä perusteella pysyä perheensä uskollisena seuralaisena monia vuosia.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
