© Lunja
Synkkä katse, välttää turhaa rasitusta ja kuorsaa – toiveet täyttävää seuralaista ei varmastikaan luonnehdittaisi näin. Mutta toisaalta se on niin välittömän charmanttinen, huumoria ymmärtävä ja hellyttävän kömpelön näköinen, että se valloittaa sydämet oikopäätä. Kyse on englanninbulldogista.
Englanninbulldogin ulkomuoto ei oikeastaan ole sen luonteenpiirteiden mukainen. Juroilmeinen ja varsin kolhon näköinen koira on luonteeltaan aivan toisenlainen, eli ystävällinen ja seurallinen. Se osaa ihmisen seuralaisena osoittaa hienotunteisuutta, ja tuleepa siitä toisinaan esiin herkkähipiäisiäkin piirteitä. Niinpä englanninbulldoggi reagoi omistajansa terävään äänensävyyn herkästi ja voi osoittaa närkästymisensä käyttäytymällä varsin uhmakkaasti. Ne ovat yleensä omistajaansa kohtaan hyvin uskollisia ja kunnioittavat tämän tapoja, mutta osaavat halutessaan olla myös itsepäisiä. Jos englanninbulldogille jaetaan käskyjä, joiden tarkoitusperä ei ole sille selvillä, se jättää käskyt yksinkertaisesti huomioimatta. Englanninbulldogin sanotaan olevan helppo koulutettava, kun vain huomioidaan, ettei se tottele ihan jokaista käskyä.
Kun englanninbulldoggi on oppinut luottamaan omistajaansa ja kun sen käytöstä on ohjailtu johdonmukaisesti ja hyväntahtoisesti, siitä tulee jääräpäisyydestä huolimatta helposti ja hyvin kasvatettavissa oleva koira. Sävyisän ja rauhallisen luonteensa vuoksi rotu on suosittu perhekoirana, ja sen voi ottaa ilman hankaluuksia lähes kaikkialle mukaan, vaikkapa ravintola- tai hotellivieraaksi.
Englanninbulldogit ovat lapsirakkaita ja sopivat hyvin lapsiperheisiin. Koirat ovat aika voimakkaita ja painavia, joten on parempi, että niiden kanssa leikkivät lapset ovat vähän vanhempia, sillä koirat voivat aliarvioida voimansa. Englanninbulldoggi tarvitsee leikkeihin lasten innoitusta, sillä se ei ala peuhaamaan omasta aloitteestaan vaan päinvastoin on mieluummin rasittamatta itseään liikaa. Se ei esimerkiksi dalmatiankoirien eikä bordercollieiden lailla hyppele ihmisten ympärillä osoittamassa, että se haluaisi enemmän liikuntaa. Jotta englanninbulldogin saa nousemaan ylös pediltään, sitä pitää usein houkutella keinolla jos toisellakin. Sitten kun koiran on saanut ylös ja liikkeelle, se on mukana toiminnassa täysin rinnoin ja voisi jatkaa leikkimistä vaikka kuinka kauan.
Bulldoggeja kasvattanut ja etenkin koira-aiheisia tauluja maalannut Richard Strebel (1861–1940) kuvasi aikoinaan bulldogin piirteitä osuvasti näin:
“Mukavuudenhalu on bulldogin luonteenpiirteistä voimakkain. Se ilmenee tietynlaisena flegmaattisuutena, mikä kestää vain niin kauan kuin bulldogissa piileviä intohimoja ei herätetä siten, että sen välittömässä ympäristössä tapahtuu jotain sen kannalta mielenkiintoista. Bulldogissa välinpitämättömyys ja intohimo ovat sopusoinnussa keskenään, mitä voi toisaalta pitää ristiriitaisena ominaisuutena. Kun bulldogin intohimo on syttynyt, ilmenee miten uskomattoman peräänantamaton ja tahdonvoimainen koira se on.“
Ehkä juuri tämä ristiriitaisuus saa englanninbulldogin tuntumaan niin persoonalliselta ja tunteisiin vetoavalta. Sillä on synkkäilmeinen katse ja peräänantamaton luonne ja samalla se on kuitenkin hyväntahtoinen ja luotettava. Mukavuudenhalu ja flegmaattisuus muuttuvat aktiivisuudeksi ja intohimoksi kun koiran mielenkiinto on saatu herätettyä.
Rodun syntyhistoriaan tutustuttaessa selviää, mistä koiran luonteen ristiriitaisuus johtuu. Englanninbulldoggi kuuluu niihin harvinaisiin koirarotuihin, joiden luonne on aikojen kuluessa muuttunut paljon. Aggressiiviseksi taistelijaksi jalostettu, taisteluissa pelkäämätön englanninbulldoggi on nykyään hyväntahtoinen ja herkkätunteinen perhekoira, joka kammoksuu väkivaltaa.
Rodun alkuperä juontaa juurensa kuudennelle vuosisadalle ennen ajanlaskumme alkua. Niihin aikoihin foinikialaiset kauppiaat toivat molossikoiria Britteinsaarille ja risteyttivät niitä saarella kasvaneiden suurikokoisten doggikoirien kanssa. Näihin koiriin viitattiin ensimmäisiä kertoja nimillä ”Bond Dogge” ja ”Bull Dogge” 1400-luvulla. Pelottomat koirat olivat vuonna 1209 ajaneet erilleen kaksi tappelevaa härkää. Niiden peloton luonne ja vahvat otteet herättivät ihmetystä ja koiria alettiin käyttää häränpurijoina.
Vahvat koirat tulivat keskiajalla kuuluisaksi härkiä vastaan kamppailevina koirina, josta rotu sai myös nimensä (bulldogge). Isossa-Britanniassa oli 1500-luvulta aina 1700-luvulle asti tapana järjestää suosittuja Bull Baiting -eläintaisteluita, joista lyötiin vetoa. Koirat asetettiin tappelemaan härkien lisäksi myös muita suuria eläimiä, kuten karhuja, apinoita ja jopa leijonia vastaan. Myös pelkkiä koirien välisiä kamppailuja järjestettiin. Näihin aikoihin bulldoggi tunnettiin ainoastaan taistelukoirana, ja sen kasvatuksessa painotettiin tappelussa tarpeellisia ominaisuuksia. Bulldogin piti olla luonteeltaan rohkea ja hyökkäysaltis. Koiralla tuli olla leveät leukaperät ja kirsun yläreunan piti olla mahdollisimman taaksepäin suuntautunut, jotta koira saattoi hengittää esteettä myös silloin, kun se puri härkää.
Eläintaistelut kiellettiin Isossa-Britanniassa vuonna 1835. Tällöin bulldogin jalostus jäi tarkoituksettomaksi ja vuosisatojen ajan suosittu taistelukoira oli vähällä kuolla sukupuuttoon. Englantilaiset koiraharrastajat olivat kuitenkin ehtineet panna merkille, että taistelukoiraksi jalostetussa koirassa piili myös sopeutumiskykyisiä ja hyväntapaisia luonteenpiirteitä. He alkoivat siten jalostaa bulldoggia painottamalla sen lempeitä ominaisuuksia.
1800-luvun puolivälistä lähtien alettiin kasvattaa uudentyyppistä bulldoggia, jonka haluttiin olevan ystävällinen ja rauhallinen. Entisistä tappeluissa tarvituista ominaisuuksista haluttiin päästä eroon. Vuonna 1864 perustettu Bulldog Club asetti ensimmäisen englanninbulldogin rotumääritelmän. Yhdistys lopetti pian sen jälkeen toimintansa, mutta vuonna 1875 perustetussa Bulldog Club Incorporated -yhdistyksessä rotumääritelmä sisällytettiin englanninbulldogin jalostuksen tavoiteohjelmaan.
Taidokkaan jalostustoiminnan tuloksena aikaisemmin kovana tappelukoirana tunnettu bulldoggi saatiin rauhoittumaan sosiaalisuudellaan ja lempeydellään ihastusta herättäväksi perhekoiraksi. Sopeutuvaisesta ja varsin erikoisen näköisestä englanninbulldogista tuli brittiläisten herrasmiesten ja rouvien seurakoira. Siitä tuli tavallaan jopa Ison-Britannian kansalliskoira.
Valitettavasti englanninbulldogin historiaa varjostaa ylijalostus. Jalostuksen tuloksena syntyi englanninbulldoggeja, joilla oli suhteettoman suuri pää, liian lyhyt kirsu, erittäin poimukkaat kasvot, liian lyhyet jalat ja muita toisinaan kärsimystäkin aiheuttavia ominaisuuksia. Koirilla saattoi esiintyä hengitysvaikeuksia ja niillä oli lisääntymisongelmia. Ylijalostetuilla nartuilla saattoi olla leveä lapojen alue, suuri pää ja liian kapea lantio, eivätkä ne enää pystyneet synnyttämään luonnollisella tavalla. Englanninbulldogeille tehtyjen keisarinleikkausten määrä kasvoi yli 80 %.
Jotta englanninbulldogin ylijalostus loppuisi, johtava brittiläinen kennelliitto asetti englanninbulldogille vuonna 2009 uuden rotumääritelmän, mitä kuitenkin lukuisat kasvattajat kiivaasti vastustivat. Englanninbulldogin uuden rotumääritelmän mukaisesti koiran terveys ja hyvinvointi asetettiin jalostuksen tärkeimmäksi tavoitteeksi. Kansainvälinen koiranjalostusliitto FCI hyväksyi sen virallisesti lokakuussa 2010.
Englanninbulldogilla on edelleenkin voimakas pää, lyhyt kuono, leveä rinta, melko kapea lantio ja lyhyehköt jalat. Mikään sen erityispiirteistä ei saa kuitenkaan korostua liikaa, niin että liikkuminen vaikeutuu tai että se näyttäisi epämuodostuneelta. Tanakan ja tiiviin vartalon on oltava sopusuhtainen. Vaikka etenkin urokset ovat pieneen kokoonsa nähden varsin painavia, noin 25-kiloisia, niiden käynti ei saa olla kömpelön näköistä. Rodulle tavoitellaan aktiivisuutta ilman taipumusta liikalihavuuteen. Rotumääritelmän mukaan hengitysvaikeuksia ei saa olla.
Pienet ja ohuet korvat, ruusukorvat, ovat kiinnittyneet kallon yläosaan ja sijaitsevat mahdollisimman kaukana toisistaan. Häntä on kiinnittynyt kapean lantion alaosaan ja suuntautuu tyvestä melko suoraan ulos ja kääntyy sitten alaspäin. Englanninbulldogilla ei saa enää olla sisäänkasvanutta häntää (korkkiruuvihäntää), sillä se haittaa koiran hyvinvointia.
Englanninbulldogilla on lyhyt ja hienolaatuinen karvapeite, jonka värinä voi olla valkoinen, punainen eri sävyineen, kellanruskea tai ruskeankeltainen. Lisäksi sallitaan tiikerijuovat tai valkokirjavaväri, jossa valkealla pohjalla on edellä mainitun värisiä laikkuja. Musta luokitellaan värivirheeksi.
Englanninbulldogin lyhyt ja sileä karvapeite on erittäin helppohoitoinen. Turkin voi puhdistaa aina silloin tällöin silittämällä sitä turkinhoitokintaalla. Silmät ja nenän poimut vaativat kuitenkin enemmän hoitoa. Infektiosairauksien välttämiseksi ne on puhdistettava ja hoidettava päivittäin.
Englanninbulldoggi on erittäin lämpöherkkä. Siksi on suositeltavaa, että sen kanssa ei mennä kovin lämpimällä ilmalla pitkille kävelylenkeille. Kovin kuumalla ilmalla on huolehdittava, että koira saa tarpeeksi vettä juodakseen ja että se pääsee vilvoittelemaan niin halutessaan. Sille on hyväksi päästä päivittäin kaksi kertaa kävelylenkille, joista toinen saa olla mieluummin pidempikin. Siitä huolimatta että englanninbulldogista saa laiskanoloisen vaikutelman, sen tulee saada riittävästi liikuntaa. Sen lisäksi sille on tarjottava tasapainoista ja terveellistä ravintoa, jotta siitä ei tulisi ylipainoista, jollainen se valitettavan usein on.
Monet englanninbulldogit kärsivät jalostuksen tavoiteohjelmasta huolimatta yhä vielä hengitysvaikeuksista, eli niillä on ahtaat hengitystiet ja ne kuorsaavat. Muita englanninbulldoggia usein vaivaavia sairauksia ovat lonkkavika eli lonkkaniveldysplasia (HD sanoista hip dysplasia), erilaiset allergiat, epilepsia ja kirsikkasilmä, mikä tarkoittaa punertavan tulehtuneen kyynelrauhasen esiin luiskahdusta luomen alta.
Jos harkitset englanninbulldogin hankintaa itsellesi tai perheeseesi, kannattaa tiedustella ammattitaitoisten kasvattajien yhteystietoja Suomen Englanninbulldoggiyhdistykseltä, joka on vuonna 1971 perustettu Suomen Kennelliiton alainen rotujärjestö. Koiraa valitessasi tiedustele kasvattajalta koiralla mahdollisesti olevista sukurasitteista, jotta se eläisi mahdollisimman terveenä ja samalla eläinlääkärikulutkin jäisivät vähäisemmiksi.
Ruumiiltaan ja mieleltään terve englanninbulldoggi on erittäin sopiva perhe- ja seurakoiraksi. Se viihtyy sekä yhden hengen taloudessa että suurperheessä. Se on myös mielissään, jos saa samaan talouteen seurakseen toisen englanninbulldogin. Sille ei kannata kuitenkaan tarjota kissaseuraa.
Englanninbulldoggi tyytyy varsin vähään, minkä vastapainoksi se edellyttää perheeltään paljon rakkautta ja hellää huolenpitoa. Se haluaa olla keskipisteenä ja huomion kohteena, elipä se sitten yhden hengen taloudessa tai perheessä.
Jos englanninbulldoggi vakuuttuu siitä, että siitä pidetään ja välitetään, se on hyvin rauhallinen ja tasapainoinen seuralainen, joka ei anna suurkaupungin hälynkään häiritä itseään. Sille sopiikin tyyni ja rauhallinen omistaja, jonka toisaalta on osattava suostutella koiraansa sopivalla tavalla, jotta saa sen lähtemään mukaan lenkille. Englanninbulldogin omistajan on hyvä olla koiraansa liikunnallisempi. Vain liikunnasta tykkäävä omistaja saa mukavuudenhaluisen koiran vakuuttumaan pidempienkin kävelylenkkien ja urheilullisten ulkoleikkien olevan oikein hyvää ja hauskaa vaihtelua.
Rodusta ei selvästi kuitenkaan ole aktiiviseksi koiraurheilun harrastajaksi. Se ei johdu siitä, että jokainen englanninbulldoggi kärsisi rivakkaa liikuntaa haittaavasta hengenahdistuksesta, vaan koira ei vain välitä hyppiä yli esteiden kun niiden ohi voi kävelläkin. Englanninbulldogilla on muitakin vastaavia itsepäisiä toimintatapoja, joihin tämän ystävällisen koiran omistaja törmää varmasti muissakin yhteyksissä.
Jotta englanninbulldogin itsepäisyys pysyy hyväksyttävissä rajoissa, omistajalla tulee olla riittävästi kokemusta koirankasvatuksesta sekä myös taitoa saada johdonmukaisesti tahtonsa lävitse. Omistajalta vaaditaan myös huumorintajua ja diplomaattista tilannetajua silloin, kun koira ei suostu noudattamaan käskyjä. Kun koira tuntee olevansa rakastettu ja kun sitä kasvatetaan kärsivällisesti, toisinaan herkkupaloja jaellen, se on uskollinen ja luottavainen seuralainen ja noudattaa ohjeita, ainakin siltä osin kuin ne ovat sen mielestä järkeviä.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
