© Mary Swift / stock.adobe.com
Keskikokoinen koira, jolla on lempeä katse, riippukorvat ja sileä ja helppohoitoinen turkki. Amerikankettukoira miellyttää jalon ulkomuotonsa vuoksi koirista pitäviä vanhuksista lapsiperheisiin. Tämä alkuperältään metsästyskoira osaa kuitenkin pitää oman päänsä ja olla vaativakin, mikä on huomioitava, jos sen hankkimista suunnittelee. Seuraavassa kerromme tästä Euroopassa harvinaisemmasta koirasta tarkemmin.
Amerikankettukoiran jalostuksessa keskityttiin aikoinaan siihen, että koirasta on apua metsästämisessä ja että se jaksaa juosta pitkiä matkoja. Ulkonäkö ei ollut jalostuksessa tärkeää, mutta silti rotu on upean näköinen. Ruumiinrakenteesta voidaan päätellä, että koira on kestävä ja nopea. Se on jäntevän lihaksikas ja sillä on syvä ja pitkä rintakehä. Tilavan rintakehän alla on riittävän suuret keuhkot pitkiin juoksumatkoihin. Karva on keskipitkä, rungonmyötäinen ja kova. Rotumääritelmän mukaisesti kaikki värit ovat sallittuja. Riippukorvat ovat poskenmyötäiset.
Rotu on hieman korkeampi ja sirorakenteisempi kuin sen läheiset sukulaiset, englantilainen ja ranskalainen kettukoira. Amerikankettukoira painaa 30–34 kg ja säkäkorkeus 53–63 cm. Jotkin näyttelykoirat voivat olla painoltaan ja säkäkorkeudeltaan jonkin verran suurempia ja uroskoirat voivat olla säkäkorkeudeltaan jopa 74 cm. Käyttötarkoituksen mukaan amerikankettukoirasta on olemassa erilaisia linjoja, kuten esimerkiksi Walkerin, Triggin, Julyn ja Goodmanin kettukoirat.
Amerikankettukoirassa on usean maan metsästyskoirien piirteitä. Brittiläinen Robert Broke purjehti vuonna 1650 Pohjois-Amerikan Marylandiin mukanaan englantilainen metsästyskoira. Tuohon aikaan metsästys kuului ihmisten arkipäivään eikä sitä pidetty aateliston harrastuksena. Broken englantilainen metsästyskoira saattoi joidenkin olettamusten mukaan olla mustan ja kellanruskean värinen irlantilainen kerrynbeagle ja siitä sai alkunsa useampia metsästyskoiralinjoja.
Tällaista metsästyskoiraa maanomistukseen pohjautunut aatelisto alkoi käyttää kettujahtiin Yhdysvalloissa. Kun Euroopasta tuotiin Pohjois-Amerikkaan alkuperäistä kettua nopeampia punakettuja, niiden jahtaamiseen tarvittiin nopeampia metsästyskoiria, joten jalostuksessa alettiin kasvattaa tähän tarkoitukseen sopivia koiria. Syntynyt koirarotu amerikankettukoira on Yhdysvaltojen vanhimpia ja joidenkin asiantuntijoiden mukaan myös vanhin Yhdysvalloissa kehitetty koirarotu.
Ensimmäisenä Yhdysvaltojen presidenttinä vuosina 1789–1797 toiminut George Washington oli intohimoinen ketunmetsästäjä ja koirien ystävä. Hän oli myös mukana jalostustoiminnassa, millä olikin merkittävä vaikutus rodun kehityksessä. Koirilleen hän antoi tunnepitoisia nimiä, kuten Sweet Lips, True Love ja Vulcan. Vuonna 1785 presidentti Washington sai ranskalaiselta kenraalilta, markiisi de La Fayetteltä, joka joukkoineen liittyi vuonna 1777 Amerikan siirtokuntien armeijaan, Ison-Britannian kuningaskuntaa vastaan käydyssä sodassa, lahjaksi ranskalaisia kettukoiria. Ne hän risteytti Amerikan mantereen kettukoiriensa kanssa. Vuoden 1830 aikoihin koiria risteytettiin vielä nopeampien irlantilaisten metsästyskoirien kanssa. Englantilaisten, ranskalaisten ja irlantilaisten kettukoirien lisäksi amerikankettukoira sai vuosikymmenien kuluessa piirteitä myös saksalaisista vihikoirista. Vuonna 1886 American Kennel Club rekisteröi ensimmäisen amerikankettukoiran Yhdysvalloissa.
Vuonna 1966 amerikankettukoira sai maassaan merkittävän aseman. Virginian osavaltio valitsi sen State Dog -koirakseen. USA:ssa on tähän mennessä yhteensä yhdellätoista osavaltiolla oma State Dog -koirarotunsa, joka on historiallisesti kiinteästi yhteydessä kyseiseen alueeseen.
Nykyään amerikankettukoirasta on olemassa erilaisia linjoja, kuten esimerkiksi yllä mainitut Trigg, Walker, July ja Goodman. Vaikka ne ovatkin ulkonäöltään erilaisia, ne luetaan siitä huolimatta amerikankettukoiraksi. Amerikankettukoiria on koko maailmassa yhteensä noin 100 000 yksilöä. Suomen kennelliitoon rekisteröityjä yksilöitä on hieman alle puolitoista tuhatta.
Amerikankettukoira kuuluu läheisen sukulaisensa englanninkettukoiran tavoin ajokoiriin. Se on erinomainen metsästyskoira, joka soveltuu etenkin ajokoirametsästykseen yhdessä muiden koirien kanssa. Metsästettäessä sen tehtävänä on väsyttää juoksemalla etenkin kettuja, joita se ei kuitenkaan tapa. Aikoinaan kun metsästäjät toivat punaketun Yhdysvaltoihin metsästystarkoituksessa, amerikankettukoira sai etulyöntiaseman jalostuksessa. Pohjois-Amerikan alkuperäiseen kettukantaan kuuluva harmaakettu eli puukettu on punakettua hitaampi, mutta sillä on kuitenkin taito kivetä puissa.
Aatelisto käytti metsästyskoiria feodaaliaikana metsästettäessä ratsain tai jalan suuren ajokoiralauman hännillä. Amerikankettukoira tuleekin hyvin toimeen sekä ratsastajien että hevosten kanssa. Tämä metsästyseläimille raaka metsästysmuoto loppui aateliston häviämisen myötä. Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Ranskassa, ajokoiria käytetään pienimuotoisemmassa metsästyksessä. Saksassa kettuja ei saa metsästää ajokoirilla väsyttämällä, vaan ajokoirille järjestetään sen sijaan liikuntaa niin, että ne saavat juosta keinotekoisen saaliin perässä. Vaikka amerikankettukoiran englantilaiset sukulaiset vielä toisinaan ovat kettujahdissa mukana, amerikankettukoira toimii usein vain näyttelykoirana. Metsästysvaistonsa ja suuren liikunnantarpeensa vuoksi se ei sovellu kuitenkaan pidettäväksi ainoastaan seurakoirana.
Amerikankettukoira on useimpien metsästyskoirien tavoin varsin omapäinen. Historiansa vuoksi se osaa juosta itsenäisesti kaukana metsästäjästä tähän kuitenkin aina yhteyttä pitäen. Rotu on tästä syystä ihmisen läsnäolosta vähemmän riippuvainen, mutta noudattaa tavallisia käskyjä, joskin niistä kovin paljon innostumatta. Koira viihtyy erinomaisesti laumassa etenkin lajitoveriensa kanssa. Vieraita kohtaan se on yleensä ystävällinen, mutta niiden läsnäolo saattaa herättää joidenkin koirien suojeluvaiston.
Rodun erikoispiirteen ansiosta omistaja pystyy yleensä tunnistamaan koiransa vaikka pimeässä ja pitkien etäisyyksien päästä. Rotu on nimittäin tunnettu haukunnastaan, joka kuulostaa melkein kuin laulamiselta. Ääni kantautuu kilometrien päähän, mistä syystä amerikankettukoiraa ei kannata hankkia ympäristöön, jossa halutaan välttää kovia ääniä. Amerikankettukoiran mielestä pikkueläimet ovat kirjaimellisesti maukkaita, joten sitä on kovin vaikea saada aidosti ystävystymään saaliskokoisten lemmikkien kanssa.
Jos koira saa ruoassaan liikaa kaloreita ja toisaalta liian vähän liikuntaa, se saattaa lihoa. Tärkeää onkin järjestää sille sopivanlaista fyysistä rasitusta ja tarjota laadukasta ravintoa sopivan kokoisina annoksina.
Rodulla on taipumusta saada trombosytopenia, eli verihiutalekato. Siinä elimistö muodostaa vasta-aineita omia veren hyytymiseen osallistuvia verihiutaleita vastaan, jolloin pienistäkin haavoista saattaa vuotaa paljon verta. Rodulle saattaa kehittyä myös lonkkavika. Siksi pentua hankittaessa on syytä tiedustella millaisia tuloksia pennun vanhempien lonkkatarkastuksista on tullut. Amerikankettukoirien keksimääräinen elinikä on 11–13 vuotta.
Amerikankettukoira on erinomainen metsästyskoira, josta on vain tietyin edellytyksin seurakoiraksi. Asiantuntijoiden mukaan sitä ei kannattaisi hankkia seurakoiraksi, ellei samaan talouteen satu kuulumaan metsänkävijöitä, joiden kanssa koira saisi toteuttaa itseään luonteensa mukaisesti. Sama pätee myös amerikankettukoiran läheiseen sukulaiseen eli englanninkettukoiraan. Näillä koirilla on erittäin suuri liikunnantarve ja vahva metsästysvietti, jota pystytään ohjaamaan halutunlaisesti vain metsästyskoirakoulutuksen avulla.
Koira pysyy tyytyväisenä, kun sillä on tarpeeksi toimintaa. Sen suurta liikunnantarvetta pystytään yleensä kuitenkin vain harvoin tyydyttämään. Jos harkitsee amerikankettukoiran ottamista, on syytä kysyä niiden kasvattajalta, millaisen rotulinjan edustajasta on kyse. Näyttelykoiraksi kasvatetut tulevat yleensä toimeen vähemmällä liikunnalla kuin työkoiran ominaisuuksin painotetut kettukoirat. Liikunnantarpeen lisäksi on huomioitava, että amerikankettukoira on elinympäristön suhteen varsin vaativainen.
Lukuisat muut koirarodut sopeutuvat amerikankettukoiraa paremmin seurakoiraksi. Niistä löytyy varmasti monta hyvää seuralaista niille, jotka eivät itse metsästä tai asu yhdessä metsästämistä harrastavan kanssa. Amerikankettukoira viihtyy paremmin, jos sillä on seuranaan muita koiria, joten taloudessa pitäisi olla toinenkin koira ja mieluusti enemmänkin.
Pääsääntöisesti rotu on lapsiystävällinen. Se ei kuitenkaan suostu helposti elämään sopuisasti kissojen tai muiden pienempien lemmikkien kanssa, eikä sovi kaupunkikoiraksi. Vaikka se pääsisikin päivittäin kulkemaan metsässä ja asumaan suuremmassakin asunnossa, se haluaa päästä ulos vaikka pihalle. Se on myös tyytyväinen, jos saa kunnolla telmiä koirakavereiden kanssa.
Muuten amerikankettukoiran hoidossa pätevät samat asiat kuin kaikkien muidenkin rotujen, eli koirasta on valmistauduttava ottamaan vastuu moneksi vuodeksi. Se tarkoittaa, että pitää varautua ainakin koiranpidon säännöllisiin menoihin (koiranruoka, eläinlääkäri) ja koiran perusvarusteisiin (talutusnuora, koirankori, ruokakupit, peitot, harjat yms.) ja miettiä lisäksi miten lomailu onnistuu. Lisäksi on varauduttava yllättäviin menoihin sairaustapauksissa ja siihen, miten paljon koirasta huolehtiminen vie päivittäin aikaa.
Koiran hoito on erittäin helppoa, sillä turkin viikoittainen harjaus riittää. Jos haluaa pitää irtonaisen koirankarvan määrän vähäisempänä tai helpottaa karvojen irtoamista karvanlähdönaikaan, voi turkin harjata päivittäinkin.
Amerikankettukoiran koulutus on syytä delegoida koirarodun ominaisuudet tuntevalle kouluttajalle jo pennusta lähtien. Koiraa on vaikea saada kuuliaiseksi, jos se on pentuna viettänyt enemmän aikaansa vanhempien koirien laumassa kuin ihmisten kanssa. Amerikankettukoirat tarvitsevat paljon huomioita, koulutusta ja aikaa, jotta ne voivat tottua elämään perheen jäsenenä.
Rotu osaa pitää oman päänsä ja sillä on lisäksi myös vahva metsästysvietti. Kun koiran kouluttaa metsästyskoiran ominaisuudet huomioiden, yhteiselo onnistuu kaikkein parhaiten. Koulutus vaatii kärsivällisyyttä, sillä koira on itsepäinen, etenkin kun juoksee saaliin perässä.
Rotu kuuluu ajokoiriin, josta voi jo päätellä, ettei se sovi ihmisille, jotka eivät mielellään liiku paljon. Koiran on saatava liikkua päivittäin monta tuntia. Amerikankettukoira pystyykin metsästettäessä liikkumaan samaa tahtia vaivattomasti yhteen menoon viidestä kuuteen tuntiin. Se tulee tietysti mielellään mukaan hölkkälenkeille, mutta ne ovat sille vain harvoin niin pitkiä, että se saa niiden aikana liikuttua tarpeekseen. Ulkona koira on pidettävä kiinni jo senkin vuoksi, että vahva metsästysvietti saattaa viedä sen mukanaan. Jos amerikankettukoira ei saa riittävästi liikuntaa, se tulee levottomaksi ja alkaa vaikuttaa hermostuneelta. Sille suositellaan usein myös tottelevaisuuskoulutusta.
Amerikankettukoira on Euroopassa melko harvinainen ja sitä tapaa etupäässä vain metsästyksen harrastajien parissa. Vain harvat perheet pystyvät tarjoamaan tälle työteliäälle ja juoksemisesta pitävälle rodulle sopivat elinolosuhteet. Amerikankettukoirien kasvattajiakaan ei ole montaa.
Suomessa koiria voi kysyä suoraan Amerikankettukoirayhdistys ry:ltä, joka on perustettu vuonna 2006. Se on sekä Suomen Ajokoirajärjestön että Suomen Kenneliiton jäsenyhdistys. Se pyrkii säilyttämään hyvät suhteet rodun kotimaahan ja auttaa rodusta kiinnostuneita koirien tuontiin liittyvissä asioissa. Amerikankettukoiran voi yrittää löytää myös internetin avulla.
Tosin aina on varmistettava, että koira on peräisin luotettavalta koirankasvattajalta, joka on koirakennelin jäsen. Lisäksi on voitava tarkistaa, että myös koiranpennun vanhempien terveydestä on huolehdittu hyvin. Vastuuntuntoinen kasvattaja on avoin kaikille koiranpentua ja sen vanhempia koskeville kysymyksille. Pääsääntöisesti tällaisen kasvattajan luona pääsee käymään ja tutustumaan koiranpentuun paikan päällä. Samalla saa yleensä nähdä myös koiran vanhemmat ja millaisissa olosuhteissa koiria kasvatetaan.
Toisaalta kunnollinen kasvattaja haluaa varmistua siitä, että hänen kasvattinsa pääsevät hyvään kotiin. Periaatteessa he välittävät amerikankettukoiria vain niille, jotka haluavat ottaa koiran mukaansa metsälle. Pentua luovutettaessa uuden omistajan on saatava mukaansa pennun rokotustodistus, terveystodistus ja muut asianomaiset todistukset.
Jos olet kiinnostunut myös täysikasvuisesta amerikankettukoirasta, niitäkin voi kysyä Amerikankettukoirayhdistykseltä tai etsiä internetin avulla. Myös paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen suojateista saattaa löytyä metsästyskoiria ja kenties jopa amerikankettukoira. Siellä on koiria, joille omistaja ei jostain syystä enää pysty tarjoamaan metsästyskoiralle sopivia elinolosuhteita tai joiden kasvatus aiheuttaa liian paljon vaivaa. Yleensä tällaiset koirat sopivat vain henkilöille, joilla on ennestään kokemusta koirien kanssa elämisestä.
Jos itse ei ole metsästäjä, mutta amerikankettukoira kuitenkin ominaisuuksiensa tai itsenäisen luonteensa vuoksi miellyttää, voi paikallisesta eläinsuojeluyhdistyksestä löytyä amerikankettukoiraa muistuttava sekarotuinen koira, jota eläinsuojeluyhdistyksen henkilökunta voi suositella pelkäksi perhekoiraksikin.
Toivotamme koirista pitäville kaikkea hyvää!
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
