© Zanete / stock.adobe.com
Akita Inu on kotoisin Japanista. Tämä koira rakastaa rauhaa ja omaa perhettään.
Ylpeä ja itsepäinen akita on suuri ja voimakasrakenteinen koira, joka tunnetaan kotimaassaan Japanissa luonnonmonumenttina. Alun perin metsästyskoiraksi jalostettu rotu on nykypäivänä kuitenkin pääasiassa seurakoira.
Akita on oman tiensä kulkija. Päivä ruuhkaisessa koirapuistossa tai vauhdikkaat sukujuhlat eivät ole tämän japanilaisen rotukoiran mieleen. Akita tarvitsee oman perheensä läsnäolon ja useimmiten sille riittääkin seuraksi vain omistajansa. Oman perheensä lapsia kohtaan se käyttäytyy usein kärsivällisesti ja hellästi, mutta vieraiden lasten villit leikit ovat tälle rauhaa rakastavalle koiralle usein liikaa.
Epämiellyttävät kohtaamiset välttääkseen, ei akitaa tulisi jättää vartioimatta lasten tai vieraiden ihmisten kanssa. Tämä japanilainen rotukoira suosii rauhaa ja suorasukaisuutta – kontaktia vieraisiin ihmisiin tai eläimiin se ei tarvitse. Mitä se kuitenkin tarvitsee, on läheinen suhde perheeseensä, sillä mikäli sen jättää yksin, etsii se omatoimisesti itselleen tekemistä. Kotona se säteilee omanarvontuntuista rauhaa, kun taas luonnossa sillä on taipumusta metsästää. Tämän itsepäisen koiran hallitseminen ja kontrollointi vaatii paljon tietoa, taitoa ja empatiaa.
Edes parhain koirankouluttaja ei saa akitaa tekemään sen mielestä turhia temppuja. Typeriin leikkeihin tai kevätjuhlaliikkeisiin ei tämä ylväs ja totinen rotukoira lähde ollenkaan. Koiraharrastusten parissa akitaa näkee harvemmin, vaikkakin se on erinomainen urheilija ja saa aikaan hyviä tuloksia, niin kauan kuin harjoituksissa on sen mielestä jotakin järkeä. Urheilussa, kuten myös kasvatuksessa onnistuminen on paljolti kiinni omistajan motivaation lujuudesta. Ratkaisevaa on, että ihminen onnistuu vakuuttamaan koiralle, että totteleminen on järkevää ja sille hyödyksi.
Akita on valmis tottelemaan ihmistä, kunhan ihminen on kykeneväinen kasvattamaan koiran kärsivällisyydellä, rakkaudella ja johdonmukaisuudella. Turhaa koppavuutta, epäoikeudenmukaisuutta tai väkivaltaa ei se siedä ollenkaan. Omistaja, joka osoittaa koiralleen suunnan jo pentuna, näyttää sille sen rajat ja sietää sen itsepäisyyttä, saa akitasta lopulta ihanan ja uskomattoman uljaan perheenjäsenen, joka seisoo suojelevana perheensä vierellä.
© nkarol / stock.adobe.com
Japanilainen akita-koira on tullut tunnetuksi uskollisuudestaan. Koirasta kuvattiin vuonna 2009 Hachiko-niminen elokuvakin Richard Geren tähdittämänä. Elokuvassa Hachiko-niminen koira kulki omistajansa kanssa työmatkan päivittäin Tokiossa sijaitsevan Shibuyan rautatieasemalle vuosikymmenen ajan. Iltapäivisin töiden päätteeksi koira oli aina odottamassa omistajaansa rautatieasemalla. Kun sen omistaja menehtyi, odotti Hachiko lähes kymmenen vuotta rautatieasemalla omistajansa paluuta, kunnes koira menehtyi itse. Shubuyan rautatieasemalla on edelleenkin tunnetusta akitasta muistuttava patsas sekä ”Hachiko Exit” -kyltti aseman läntisellä uloskäynnillä.
Kotimaassaan Japanissa akita on ollut tunnettu koira jo kauan ennen Hachikoa. Uskotaan, että sillä on jopa 5000 vuotta historiaa. Molekyyligenetiikan tutkimukset osoittavat, että akita on yhdessä Shiban, Chow-Chown ja Shar Pein kanssa geneettisesti suden lähisukulaisia ja kuuluu täten Aasian vanhimpien koirarotujen joukkoon. Vaikka rodun tarkasta alkuperästä on olemassa vaihtelevia teorioita, on kuitenkin varmaa, että ensimmäinen rodun edustaja löydettiin Akita-nimiseltä japanilaiselta alueelta, josta se levisi koko Japaniin sekä myöhemmin myös Euroopan ja Amerikan maaperälle.
Vuonna 1931 luonnonmonumentiksi nimetyn koiran vienti Japanin rajojen ulkopuolelle oli vuoteen 1945 saakka kiellettyä. Rotumääritelmä oli toisen maailman sodan aikaan hyvin erilainen ja koira oli ulkonäöltään ja olemukseltaan erinäköinen. Koska akita-koiria oli kahdenlaisia, muodostui niistä kaksi rotulinjausta: japaninakita, josta artikkeli on tähän mennessä puhunut, sekä amerikanakita (paimenkoira akitat), jotka Amerikan puolustusvoimat kuljettivat sodan jälkeen Yhdysvaltoihin ja jatkoivat niiden jalostusta siellä. Japanissa kasvattajat aloittivat alkukantaisen rodun elvyttämistä ja jälleen jalostamista alkuperäiseen muotoonsa ja risteyttivät siitä syystä koiran niin kutsutun ”matagi akitan” kanssa. Molemmat rodut, sekä alkuperäinen pienempi japaninakita sekä myös isompi ja tummempi amerikanakita, ovat molemmat FCI:n hyväksymiä rotuja.
Alun perin akitaa käytettiin metsästyskoirana karhujen, villisikojen ja riistalintujen metsästyksessä. Vahvana ja rohkeana koirana akita löysi paikkansa nopeasti myös vahti- sekä vetokoirana. 80-luvulla akitaa käytettiin julmissa, mutta siihen aikaan erittäin suosituissa, koiratappeluissa, jotka myöhemmin vuonna 1908 kiellettiin Japanissa kokonaan. Taistelukoiria risteytettiin tosan ja mastiffin kanssa, jotta siitä tulisi entistä isompi ja vahvempi. Akitaa pidetään nykypäivänä perhe- ja seurakoirana, minkä myötä se on menettänyt alkuperäisen tarkoituksensa käyttökoirana. Siitä huolimatta sen suojeluvaisto, voimat ja metsästysvietti ovat vahvasti havaittavissa nykypäivänkin lajinedustajissa. Merkityksellinen fyysinen ja psyykkinen harjoittelu, sekä johdonmukainen kasvatus ovat siis ehdottoman tärkeitä edellytyksiä akitan pitämiseksi perhekoirana.
Vaikka akita kuuluu pystykorvien ryhmään ja yhdistetään siten huomattavasti pienempiin koiriin, ei tämä japanilainen rotukoira ole poikkeus muuten kuin näyttävän ulkomuotonsa puolesta. Akitan säkäkorkeus voi olla jopa 70cm, minkä vuoksi se on epäilemättä uskottava vahtikoira, joka on lihaksikkaan ja vahvan kehonsa vuoksi vaikea saada otteeseen, kun sille päälle sattuu. Sen leveä otsa otsauurteineen sekä kolmionmuotoiset pystykorvat säteilevät valta-asemaa ja arvokkuutta. Tyypillinen häntä on kiertynyt vahvasti selänpäälle.
Turkki on päällisin puolin karheaa mutta aluskarva on pehmeää ja tiheää ja tarjoaa siksi hyvän suojan tuulelta ja muilta sääolosuhteilta. Perinteisesti turkki on väriltään punaisen kellanruskea tai sesam (punaisen kellanruskea, jossa mustat karvankärjet). Myös juovikkaat ja valkoiset koirat hyväksytään. Valkoista lukuun ottamatta tulee kaikissa väreissä olla ns. ”urajiro”, mikä tarkoittaa valkoista karvaa kuonon sivuilla, poskissa, leuan ja kaulan alapuolella, rinnassa, vatsassa, hännän alapuolella, sekä raajojen sisäpuolella.
Japanilaiset huomasivat jo varhain näyttävän koiran merkityksen Japanin kansalle ja aloittivatkin siksi jo 1900-luvun alussa kansallisrodun tuloksenhakuisen jalostuksen. Siksi ei ole myöskään ihme, että japanilaiset ovat torjuneet kaikki jalostuksen matkalla syntyneet linjaukset, jotka ovat syntyneet risteytyksistä mm. saksanpaimenkoiran kanssa. Japanilaisten kynologien mielestä se johti enemmänkin rodun jakautumiseen kuin rodun vahvistumiseen ja siksi jalostuspyrkimyksille asetettiin pian tarkemmat linjaukset etnisen rodun puolesta. Näihin linjauksiin kuuluivat pitkät jalat, pystykorvalle tyypillinen pää, hieman kapeampi ja lyhyempi selkä kuin amerikanakitalla. Alkuperäisen akitan muodon saavuttaakseen risteytyksessä käytettiin japanilaista metsästyskoiraa kishu inua, vetokoira chow chowta sekä matagi atakia.
Alkuperäisen puhdasrotuisen akitan säilyttäminen on nykypäivänäkin koiran kasvatuksen tavoitteena, ei vain Japanissa vaan myös monissa Euroopan maissa. Tekemällä yhteistyötä tieteilijöiden ja tutkijoiden kanssa, pyrkivät kasvattajat pitämään alkuperäisen akitan tunnusmerkit sekä samaan aikaan välttämään geneettiset virheet ja ei-toivotut luonteenpiirteet kasvatuseläimistä. Tavoite kasvattaa terveitä ja määritelmän mukaisia rotukoiria on mahdollista vain tarkkoja kasvatusehtoja noudattamalla ja sitoutumalla kasvatukseen vankasti. Liika-jalostettuja ja sairaita koiria ei hyväksytä ja niitä ei käytetä jalostuksessa.
Vaikka kasvatuksella on tarkat määritteet, esiintyy joillakin rodunedustajilla edelleen rodulle tyypillisiä terveysongelmia. Terveysongelmia ovat ihosairaudet (kuten sebaceous adentis), muut autoimmuunisairaudet, etenevä verkkokalvonsurkastuma, epilepsia, kilpirauhassairaudet, sekä suurilla koiraroduilla yleinen lonkkadysplasia. Vastuullinen kasvattaja testauttaa kaikki kasvatuksessa käyttämänsä koirat sairauksien varalta, jotta syntyvien koiranpentujen sairastumisriski olisi mahdollisimman matala.
© sestaeli / stock.adobe.com
Akita tulisi hankkia vain vastuulliselta kasvattajalta, joka noudattaa FCI:n jalostusta ja kasvatusta koskevia sääntöjä ja kuuluu akita-liittoon tai -yhdistykseen. Vain näin voi varmistaa, että kaikkia jalostukseen ja kasvatukseen liittyviä säännöksiä on noudatettu ja koiranpennut ovat terveitä ja vahvoja rotukoiria. Valitsemalla vastuullisen kasvattajan teet palveluksen sekä itsellesi että akita-rodulle, sillä se estää koiran pentujen laittoman kauppaamisen ja laittoman kasvatuksen leviämisen.
Terveen koiranpennun hankinnan lisäksi pitkään koiran ikään vaaditaan myös rodunomainen ravinto. Kuten koiranpennunkin valinnassa, ei koiranruoan hankinnassakaan ostokriteerinä tulisi olla hinta vaan laatu. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kallein olisi aina paras. Hinnasta riippumatta tulisi aina tarkistaa koiranruoan ravintosisältö. Tärkeää on, että ruoka on tasapainoista ja täyttää koiran ravintoainetarpeet oikeissa mittasuhteissa.
Tarjoamme laajan valikoiman koiranruokia, joihin voit tutustua täällä.
Akitoilla on ruoan suhteen tarkan maun maine. Joskus saattaa kestää tovin, että sellainen koiranruoka löytyy, joka täyttää ravintoainevaatimukset ja maistuu myös akitalle. Koiranruoan nopeaa vaihtamista tulisi kuitenkin välttää ja päinvastoin antaa koiralle ja sen vatsalle aikaa tottua ruokaan ja ruoan makuun. Koiran ruoansulatus rasittuu helposti jatkuva ruoan vaihtaminen voi johtaa ripuliin tai ummetukseen. Askel askeleelta totuttaminen on hyvä vaihtoehto uuteen ruokaan vaihtaessa. Koiranruoan vaihtoprosessi saattaa hyvin kestää viikonkin.
Millainen ravinto sopii akitalle?
Yksinkertaistettuna koiranruoan tulisi sisältää paljon lihaa (n.70%) ja kasviksia (n. 20-30%). Koirat eivät oikeastaan tarvitse ollenkaan viljaa. Makeuttamisaineet, kuten sokeri, tai muut keinotekoiset makuaineet eivät kuulu koiran ruokakuppiin. Koska akitoilla on taipumusta iho-ongelmiin ja allergisiin ihoreaktioihin, on parasta välttää sianlihaa ja suurta määrää soijaa sisältäviä koiranruokia. Suuri määrä koiranherkkuja ei myöskään ole hyväksi. Akitalle riittää kaksi ruoka-annosta päivässä. Suositeltavaa on valita liha naudan, lampaan, riistan tai strutsin väliltä – missä muodossa, ei ole niinkään väliä, kunhan se maistuu koirallesi. Kuivaruoan kohdalla tulisi kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että koira saa riittävästi nestettä. Monet akitat ruokitaan myös biologisesti lajinomaisella raakaruoalla.
Koiran terveyteen liittyy myös riittävä turkinhoito. Akitan turkki ei vaadi sen suurempaa hoitoa, sillä se on kovan ja lyhyen karvansa myötä oikeastaan itsestään puhdistuvaa. Karvanlähtöaika on kahdesti vuodessa ja silloin turkki vaatii hoitoa. Jotta vanhat irtokarvat poistuvat turkin seasta, on karvanlähdönaikana tärkeää harjata koira päivittäin läpikotaisin.
Ensimmäisellä vilkaisulla akita vaikuttaa ehkä vaatimattomalta koiralta, sillä se pitää rauhallisista ja pitkistä kävelylenkeistä, eikä vaadi päivittäin uutta liikuntamuotoa tai muuta aktiviteettia, kuten monet muut koirarodut. Kuitenkin sen erittäin itsepäinen luonne vaatii ihmiseltä päivittäisissä toimissa tietoa koirankasvatuksesta, sekä kärsivällisyyttä ja empatiaa.
Lue lisää koiraharrastuksista täältä!
Akita tarvitsee kokeneen omistajan, joka on tottunut käsittelemään koiria, tuntee koirankasvatuksen perin pohjin, ja on halukas viettämään aikaa koiran kanssa intensiivisesti ja sitoutuvasti. Harmonisen yhteiselon perustana toimii johdonmukainen koulutus, joka on aloitettava jo koiran ollessa pentuiässä. Koulutustoimilla et saa akitasta tekemälläkään muiden koirien seurassa viihtyvää yksilöä, sillä se on täysin oman tiensä kulkija, eikä tarvitse perheensä lisäksi muuta seuraa. Jos unelmoi koirasta, jonka voi ottaa mukaan joka paikkaan, joka ei hermostu hälinästä, ja nauttii koirapuistojen antimista, on akita oikeastaan täysin väärä vaihtoehto. Jos kuitenkin antaa tilaa akitan ylpeydelle a itsenäisyydelle, saa siitä rinnalleen uskomattoman uskollisen ja vankan perheenjäsenen, josta ei koskaan haluaisi luopua.
Nämä pienet pyörremyrskyt eivät tee vaikutusta koollaan, vaan ystävällisyydellään, itsevarmuudellaan ja energiallaan. Ei siis ihme, että pieni pystykorvainen pomeranian valtaa koiraihmisten sydämiä ja koteja.
Shetlanninlammaskoira (kutsutaan myös sheltiksi) on pieni energiapakkaus, joka tarvitsee paljon liikuntaa ja aktiviteetteja. Sillä on sirot kasvonpiirteet, joita ympäröi uhkea harja. Sen oppimishalu ja empatia tekevät siitä myös ihanan seurakoiran.
Ystävällinen ja hyväntuulinen suomenlapinkoira on löytänyt omistajia myös Suomen rajojen ulkopuolelta. Jos olet kiinnostunut tästä koirarodusta, sinulla tulisi olla tämän koiran kanssa yksi yhteinen mielenkiinnon kohde ja se on liikkuminen – eri toteen luonnossa.
