Rakastaako koirani minua? 10 merkkiä, jotka todistavat sen
Rakastaako koirani minua? Monet koiranomistajat pohtivat tätä kysymystä.
© ivan kmit
Pieni koiranpentu herää jokaiseen päivään uteliaana tutkimaan maailmaa. Koiranpentu käy kömpelöillä pienillä tassuillaan tutkimusmatkoilla, jotka sisältävät lukemattomia vaaroja, joita koiranpentu ei itse osaa varoa. Seuraavien vinkkien avulla teet koiranpennun ympäristöstä turvallisen.
Neljän seinän sisälläkin on koiranpennulle paljon uutta tutkittavaa. On ehdottoman tärkeää huolehtia siitä, ettei lattialla tai muualla koiranpennun tavoitettavissa ole esineitä, jotka pentu voi nielaista. Lattian lisäksi tulee poistaa tavarat esimerkiksi sohvapöydältä, istuintasoilta, yöpöydiltä, ynnä muilta tasoilta, joihin pentu saattaa päästä käsiksi. Uteliaat koirat käyvät helposti myös tuhkakupilla, jossa on niille vaarallisia tupakantumppeja, tai vaikka ompelukopassasi, josta se saattaa löytää neuloja tai sakset. Nielaistut villalangat ja muut koiran mahaan kuulumattomat tuotteet saattavat aiheuttaa koiralle hengenvaarallisia tukoksia. Myös piikikkäät esineet, kuten ruuvit, aiheuttavat nopeasti hengenvaarallisia tilanteita. Kuohuviinilasi on uteliaan koiranpennun kohde yhtä lailla kuin muutkin esineet ja pahimmassa tapauksessa koira maistelee rikkomansa lasin siruja tai lasissa olevaa alkoholia. Saatat haluta suojella koiraltasi myös muutamia esineitä ja asioita, kuten esimerkiksi kalliit nahkakengät, jotka kannattaa laittaa kenkäkaappiin piiloon, kunnes olet varma, ettei koira enää pureskele ja maistele perheenjäsentensä kenkiä. Mutta, monet uteliaat koiranpennut oppivat hyvin nopeasti myös avaamaan kaappien ovia. Mikäli koiranpentusi on yksi näistä sinnikkäistä veijareista, tulee vaaralliset esineet asettaa niin korkealle, ettei koira ylety niihin, vaikka kaappiin pääsisikin. Varmin tapa on kuitenkin lukita kaapit.
Elektroniset laitteet ja johdot tulisi olla poissa koiranpennun ulottuvuuksista, jottei se pääse pureksimaan laitteita. Mikäli käytät lääkkeitä, pidä huoli siitä, ettei koiranpentu pääse niiden lähelle, sillä monet koirat hotkaisevat lattialle tippuneet tabletit nopeammin kuin 1000-wattinen pölynimuri. Useimmissa kotitalouksissa astiat pesee astianpesukone, joka likaisia astioita sisältäessään houkuttelee hajuillaan koiran pennun paikalle. Pidäthän siis aina huolen siitä, että astianpesukone on kiinni, jottei koira pääse nuolemaan astioita, pahimmassa tapauksessa esimerkiksi veitsiä. Se ei ole pelkästään epähygieenistä, vaan aiheuttaa suuren riskin haavoille koiran suussa.
Jotkut koiranpennut tykkäävät jyrsiä puuta varsinkin silloin kun niiden hampaat ovat puhkeamassa. Mikäli kotonasi on tällainen pieni jyrsijä, pidä huoli siitä, että jyrsittävät puukalusteet ynnä muut sellaiset eivät ole koiran ulottuvuuksissa, sillä ne on usein käsitelty myrkyllisillä puunsuojilla. Hanki sen sijaan koiralle laadukkaita ja kestäviä pureskeluleluja, jotka on tarkoitettu koirien pureskeltavaksi. Seuraa ja vahdi kuitenkin aina koiraasi, kun se leikkii koiranleluilla.
Mikäli asut monessa kerroksessa, tulisi koiralta estää pääsy rappusiin. Monet asiantuntia sanovat, että koiran ei tulisi ensimmäisenä elinvuotenaan kävellä lainkaan rappusissa, vaan se tulisi mieluiten kantaa aina, kun on tarve käyttää rappusia. Etenkin liukkaat ja avoimet rappuset tulee välttää kokonaan, sillä koira voi liukastua ja tippua. Rappusiin on olemassa portteja, joita voi käyttää koiranpentujen asuinalueen rajaamiseen, kuten myös pienten lasten suojaamiseksi. Kaikkein pienimpien rotujen koiranpennuille tulee tosin keksiä jokin toinen ratkaisu, sillä ne saattavat mennä portista läpi, nopeammin kuin huomaatkaan. Mikäli kodissasi on useampia huoneita, riittää se aluksi, että koira pääsee niistä vain muutamaan. Jos kaikki ovet ovat avoinna, pitää se varmistaa ovistoppareilla, ettei läpivedon sattuessa ovi paukahda pientä koiranpentua päin.
Mikäli pentu saa riehua ja peuhata pihalla, tulisi ehdottomasti poistaa kaikki mahdolliset kolot, joihin pentu pystyy livahtamaan. Käy piha läpi pennun silmin ja mieti, mihin pieni utelias koiranpentu saattaisi pyrkiä tutkimusretkelle. Käy piha ja puutarha läpi myös vaaravyöhykkeiden varalta, kuten piikkilankojen, löysien narujen ja kaapeleiden, tai puupinojen, jotka saattavat kaatua.
Lue ja hanki tietoa koirille myrkyllisistä kasveista ja poista sellaiset, tai estä koiran pääsy niihin. Muun muassa seuraavat viherkasvit ovat koiralle myrkyllisiä: syklaamit, atsalea, begoniat, piikkikruunu, kirjovehka, euroopanmarjakuusi, viirivehkat, flamingokukat, tulilatva, pelargonit, kumiviikuna, kliivia, tulppaanit, narsissit, kielo ja joulutähti. Näiden lisäksi on monia muitakin koiralle myrkyllisiä kasveja, joten kannattaa tarkistaa kaikkien kasvien myrkyllisyys, joihin pentu pääsee käsiksi. Jos et kuitenkaan halua poistaa näitä myrkyllisiä kasveja tai kukkia kodistasi tai puutarhastasi, vahdi koiraasi aina, kun se on kasvien lähellä. Näin pystyt varmistamaan, ettei se syö niitä.
Pihalla saattaa olla myös näiden lisäksi muita koiralle myrkyllisiä vaaranlähteitä, kuten kasvimyrkkyjä, tuholaismyrkkyjä tai lannoitteita. Lue tuoteseloste aina huolellisesti ennen kuin käytät tuotetta pihallasi, äläkä jätä koiraa vahtimatta lannoitteiden ja myrkkyjen seuraan. Yleensä nämä kemikaalit eivät ole maahan ja kasvien juuriin laittamisen jälkeen enää akuuttisen vaarallisia koiralle, sillä se ei pysty juomaan sitä, kuten se pystyisi juomaan lattialta tai kasvien lehdiltä.
Kuka voisikaan vastustaa koiranpennun katsetta? Aivan, esimerkiksi sinä! Parasta on olla edes aloittamatta koiran ruokkimista omalta lautaseltasi, sillä ihmisten annokset ovat usein voimakkaasti maustettuja ja pitemmän päälle koiralle vaarallisia. Mikä meistä maistuu hyvältä, sekoittaa vähintäänkin koiran vatsan – tai pahimmassa tapauksessa hermoston ja verenkierron. On siis parasta pelata varman päälle ja piilottaa kaikki ruoka-aineet koiran ulottuvuuksilta. Vahtimaton koiranpentu syö nimittäin suurella ruokahalulla kaiken, mikä vaikuttaa vähänkään herkulliselta. Sohvapöydällä lojuvan suklaalevyn maistelemisesta saattaa olla koiralle erittäinkin rajut seuraukset. Suklaa ja kaakao sisältävät koiralle ja kissalle myrkyllistä theobrominia. Avokadon sekä kivellisten hedelmien, kuten luumujen, kivet ovat vaarallisia koirille, kuten ovat myös sipuli, suuret määrät rusinoita tai viinirypäleitä. Koiran hermostoa voivat vahingoittaa alkoholi, kahvi sekä vihreä, että musta tee.
Kaikille koiranomistajille on selvää, että kemikaalit, kuten pesu- ja puhdistusaineet, ovat koiralle myrkyllisiä. Siitä huolimatta on useita myrkytystapauksia, sillä uteliaat koiranpennut pääsevät suojaamattomiin pesuaineisiin käsiksi. Erityisen ongelmallinen aine on auton pakkasneste, joka ei pelkästään ole myrkyllinen vaan valitettavasti myös erittäin herkullinen. Jo muutamat tipat autotallin lattialla voivat olla koiralle hengenvaarallisia. Myrkytyksen oireet ilmenevät 30 minuutin jälkeen aineen nauttimisesta – koira on hermostunut, rauhaton ja sen jälkeen apaattiselta. Jokaisessa myrkytystapauksessa pätee yksi sääntö: ihmisen pitää pitää pää kylmänä ja hoitaa tilanne järjellä. Pakkasnesteen tapauksessa on tilanne hoidettava nopeasti, vaikka koira olisikin nauttinut vain pieniä määriä. Aikaa ei ole hukattavaksi, sillä mitä nopeammin koirasi pääsee eläinlääkärille, sitä paremmat mahdollisuudet koiralla on selvitä hengissä. Mikäli koirasi on napostellut suklaata, tarkkaile koiranpentua ja soita eläinlääkärille kertoaksesi koiran syömän suklaan määrän sekä koiran painon. Niinkään varoitusta ei ole valkoisissa suklaissa, ne ovat epäterveellisiä, mutta eivät myrkyllisiä.
Koirien keskuudessa ei päde mitään sääntöjä pennunturvasta. Jos kohtaat vieraan koiran, kysy jo turvalliselta etäisyydeltä, tuleeko koira toimeen koiranpentujen kanssa. Jos vastaantulija hiemankaan epäilee, on parasta minimoida riskit ja jatkaa matkaa. Opeta koiranpennulle nuoresta iästä lähtien, ettei se saa syödä lenkeillä maasta mitään. Kun tätä harjoittelee ajoissa, pystyy minimoimaan riskit, että koira syö vaarallisia ravintoaineita tai rotanmyrkyllä myrkytettyjä herkkuja.
Kuumina kesäpäivinä koiraa tulee ajatella eritoteen, sillä ne eivät kykene hikoilemaan kuten ihmiset. Koska koiran pää ei hikoile, voi koira helposti saada auringonpistoksen, jopa matalissa lämpötiloissa. Esimerkiksi autossa ilmastoinnin päällä ollessa on melko mukavaa matkustaa, mutta pitää pitää huoli siitä, ettei koiran pää saa liikaa aurinkoa. Vastuullinen omistaja suojaa koiraansa auringolta, eikä vie sitä kävelylenkeille suoraan kuumottavaan aurinkoon. Auringonpistos on vakava, sillä se saattaa aiheuttaa vakavia ja hengenvaarallisia aivovaurioita. Yhtä vaarallisia ovat liian korkeat lämpötilat, jotka nousevat nopeasti esimerkiksi hetkenkin seisovissa autoissa.
Myös talvi tuo mukanaan muutamia vaaroja, jotka voit välttää ongelmitta tarpeellisilla tiedoilla. Autoteillä käytettävä jäätä sulattava suola on herkille koirantassuille kivuliasta, eikä se voi nauttia kävelystä, jos tiellä on suolaa. Vältä siis suolattuja teitä, kun mahdollista. Koiran tassut voit tarvittaessa suojata tassunsuojavoiteella tai koirankengillä. Pimeällä koira tarvitsee valoja ja heijastimia, joita on olemassa esimerkiksi heijastinpantojen, talutushihnojen ja erilaisten kaulapannassa roikkuvien valojen merkeissä. Valot ja heijastimet eivät pelkästään auta sinua näkemästä koiraasi, vaan myös pyöräilijät ja autoilijat näkevät jo kaukaa, että tiellä on koira.
Useimmat suojatarvikkeet voit hankkia jo ennen koiranpennun saapumista kotiisi ja voit näin täysin nauttia uuden perheenjäsenesi saapumisesta. Toivotamme sinulle ihanaa pentuaikaa koirasi kanssa!
Rakastaako koirani minua? Monet koiranomistajat pohtivat tätä kysymystä.
Vaikka myrkytys riippuukin annoksen määrästä, on kuitenkin tärkeää tietää, mitä kasvia koirasi on syönyt. Tässä artikkelissa käydään läpi yleisimmät koiralle myrkylliset kasvit. Tieto auttaa eläinlääkäriä kohdentamaan koiran hoitoa ja tiedät, mitä kasveja sinun tulisi välttää kotona.
Joko olet löytänyt lempirotusi? Siinä tapauksessa tuskin maltat odottaa, että saat vihdoin ottaa pienen pennun mukaan kotiisi. Välttyäksesi kuitenkin ikäviltä yllätyksiltä, sinun tulisi ostaa valitsemasi rotukoira ainoastaan luotettavalta koirankasvattajalta. Seuraavat 12 kysymystä auttavat sinua ottamaan selvää, onko kasvattaja luotettava ennen kuin ostat koirapennun.