© MuzzyCo / stock.adobe.com
Nopeasti vilkaistuna siniharmaan värinen venäjänsininen kissa näyttää melkein samanlaiselta kuin kartusiaani tai siniharmaa brittiläinen lyhytkarva. Kun katsoo tarkemmin, huomaa että venäjänsininen on kuitenkin omanlaatuisensa.
Venäjänsininen on upean näköinen kissarotu. Se on pitkäjalkainen, keskikokoinen ja painoltaan kolmesta viiteen kiloa. Jo nämä piirteet erottavat sen melko tanakkarakenteisesta brittiläisestä lyhytkarvakissasta. Kartusiaanikissa taas muistuttaa venäjänsinistä paljon enemmän. Huomattavin ero on kuitenkin silmissä, sillä kartusiaanilla on keltaiset silmät, kun venäjänsinisen ovat kirkkaan smaragdinvihreät.
Venäjänsinisen pää on muodoltaan kiilamainen ja silmät ja korvat sijaitsevat kaukana toisistaan. Sen kasvojen erikoisuutena ovat pyöreälinjainen viiksien alue, mikä luo sille arvonsa tuntevan ilmeen.
Venäjänsinisen rodun nimi on johdettavissa sen hopealta hohtavan, kiiltävän siniharmaan turkin väristä. Muut värisävyt, monivärisyys tai tabbykuvioinnit eivät ole rotumääritelmän mukaan toivottuja. Ihanteellisesti myös nenänpää ja polkuanturat ovat siniset. Nykyään venäjänsinisiä kasvatetaan myös valkoisen ja mustan värisinä, mutta kaikki kasvatusjärjestöt eivät hyväksy näitä venäjänsiniseen rotuun kuuluviksi. Usein venäjänsinisen pennuilla saattaa syntyessään olla turkissaan haamuraitoja, mutta niiden pitäisi hävitä ensimmäisen elinvuoden aikana, jolloin turkki muuttuu yksiväriseksi.
Venäjänsinisen turkin toisena tunnuspiirteenä on sen silkkimäinen pehmeys. Turkki on lyhyt ja tuntuu tuuhealta, koska aluskarvat ovat yhtä pitkiä kuin päällyskarvatkin. Karvat pysyvät lisäksi koholla. Venäjänsininen tunnetaankin ainoana kissarotuna, jolla on tämäntyyppinen kaksinkertainen turkkikarva.
Etsitkö itsellesi erityisen seurallista ja älykästä kissaa? Tällöin venäjänsininen sopii sinulle oikein hyvin.
Venäjänsiniset ovat yleensä seurallisia, hellyttelystä pitäviä ja kohtalaisen puuhakkaita kissoja. Pentuina ne ovat usein hyvin leikkisiä ja temperamenttisia, mutta muuttuvat vanhemmiten rauhallisiksi. Vilkkaan eloisasta kissanpennusta tulee tyyni ja arvonsa tunteva aikuinen. Niinpä niitä suositellaan yleensä myös sisäkissoiksi. Venäjänsininen on kuitenkin älykäs kissa ja haluaakin ratkaista nokkeluutta vaativia haasteita! Sille ei useinkaan tuota vaivaa avata ovia tai laatikoita, joista se tietää löytävänsä itsellensä ruokaa. Tämä kissarotu kaipaa puuhastelua, jolla sen saa samalla pidettyä pois vahingon teosta. Se pitää ihmisten seurasta ja leikkimisestä kelloon katsomatta. Venäjänsinisen seikkailunhalua voi tyynnyttää tavoitteellisella tapakasvatuksella ja klikkerikoulutuksella. Oppivaisena kissana se pitää älypeleistä ja leikeistä, joissa haetaan naposteltavaa. Jotkin venäjänsiniset saattavat olla halukkaita oppimaan sirkustemppujakin. Tiesitkö että Francis-kissa, joka on päähenkilönä etsiväkirjasarjassa Felidae, josta on tehty elokuvakin, on juuri venäjänsinistä rotua.
Koska venäjänsininen sopii luonteensa puolesta perhekissaksi, sitä ei pitäisi ottaa, jos se joutuu olemaan paljon yksinään. Jos kissan on tarkoitus asua sisällä tai perheessä, jonka jäsenet ovat harvemmin kotona, on hyvä ottaa samalla kaksi kissaa, jotta niistä olisi seuraa toisilleen. Tällöin venäjänsininen ei välttämättä vaadi seurakseen toista saman rotuista vaan viihtyy vaikeuksitta myös muun rotuisten kissojen kanssa.
Kissa on kasvatettava sosiaaliseksi yksilöksi, jotta se ei vierastaisi muita. Kun hankkii itselleen venäjänsinisen ammattitaitoiselta kasvattajalta, osaa varmasti arvostaa myös sitä, että kissa on varttunut hyvässä kodissa ja nauttinut pentuna emon huolenpidosta, eikä sitä ole vieroitettu ennen kahdettatoista elinviikkoaan.
Kaikki venäjänsiniset eivät välttämättä ole venäjänsinisiä. Nykyään rodun kasvatuksessa Euroopassa on erotettavissa kolme erilaista päähaaraa sen mukaan millainen historia niillä on.
Siperialais-skandinaavinen tyyppi on ulkoisilta ominaisuuksiltaan muita hieman pienempi, erittäin viehättävän näköinen ja sillä on toisistaan kaukana sijaitsevat korvat. Se on väriltään jonkin verran tummempi ja tiettävästi ihmisarempi eikä sitä siitä syystä kasvateta kovin paljoa.
Amerikkalainen tyyppi on mahdollisesti jopa edellistä vieläkin viehättävämpi. Se on keskikokoinen, vaaleampiturkkinen ja sen korvat sijaitsevat vieläkin kauempana toisistaan. Luonteeltaan se on hyvin seurallinen eikä kaihda vieraampaakaan seuraa.
Englantilainen tyyppi on ulkonäöltään tanakampi. Sen erityistuntomerkkinä ovat toisiaan melko lähellä sijaitsevat avoimet ja pystyt korvat. Englantilaistyyppiset venäjänsiniset ovat luonteeltaan siperialais-skandinaavisen ja amerikkalaisen väliltä.
Vaikka venäjänsinisellä onkin muuten yhtenäinen rotumääritelmä, rodun edustajien ulkonäkö saattaa erota toisistaan maasta tai maanosasta riippuen määritelmän painotuserojen takia.
Painotuserojen syyt löytyvät venäjänsinisen kasvatushistoriasta. Rotu on kotoisin jo nimestäkin päätellen Venäjältä. Oletettavasti sen luonnollinen kanta on peräisin Arkangelista, pohjoisvenäläisestä satamakaupungista, josta se vuoden 1860 paikkeilla saapui englantilaisten matruusien mukana Englantiin. Ensimmäinen kirjallinen maininta venäjänsinisestä on vuodelta 1865, jolloin se esiteltiin Arkangelin kissana Crystal Palacessa, Englannissa. I800-luvulla venäjänsininen oli suosittu sekä Englannissa että tsaariajan Venäjällä. Venäjänsininen tunnustettiin omaksi rodukseen vuonna 1937. Toisen maailmansodan aikana rodun edustajien määrä väheni uhkaavasti, mutta kääntyi kasvuun risteyttämällä venäjänsinistä siamilaisen, brittiläisen lyhytkarvan ja eurooppalaisen lyhytkarvan kanssa. Näin venäjänsinisen turkista tuli lyhyempi ja tuuheampi ja silmistä smaragdinvihreät.
Nykyään tavoitteena on saada rotuhyväksyntä valkoisille ja mustille venäjänsinisille kissoille. Englannissa aloitettiin 1960-luvulla erityinen The Russian White and Black Program -ohjelma. Frances McLeod of Arctic alkoi kasvattaa venäjänvalkoista ja venäjänmustaa kissaa. Australialainen Mavis Jones risteytti 1970-luvulla valkoisen kotikissan ja venäjänsinisen. Hänen tavoitteenaan oli luoda rodulle uusi värivaihtoehto: venäjänvalkoinen. Niinpä myöhemmin 1970-luvulla Royal Agricultural Society (RAS) Cat Club New South Wales hyväksyi venäjänsinen hybridikissan venäjänsiniseen rotuun kuuluvaksi värimuunnokseksi. Nykyään australialaiset, uusiseelantilaiset ja eteläafrikkalaiset kasvatusjärjestöt tunnustavat mustat ja valkoiset venäjänsiniset rotuun kuuluvaksi. American Cat Fanciers’ Association myöntää sekä venäjänmustille että venäjänvalkoisille kissanäyttelyissä arvon luokassa venäläinen lyhytkarva. Tällöin sen kasvatusmääritelmä vastaa venäjänsinistä, mutta sille sallitaan myös yksivärinen musta tai valkoinen turkki. Silmien värin pitää olla venäjänsinisen tavoin smaragdinvihreä.
Suurin osa kasvatusjärjestöistä pitää kuitenkin edelleen tiukasti kiinni venäjänsinisen siniharmaasta väristä.
Venäjänsinisen ainutlaatuisen kaksinkertaisen karvapeitteen ansiosta turkkikarvat eivät irtoa kovin helposti. Tämä ominaisuus glykoproteiini Fel D 1:n suhteellisen pienen erityksen kanssa tekevät siitä kissankarva-allergikoille sopivan kotieläimen. Glykoproteiini on nimittäin eräs kissa-allergian aiheuttajista. Kun sitä erittyy venäjänsinisellä vähemmän, kissa-allergia ei välttämättä pääse oireilemaan. Täysin hypoallergeeninen ei venäjänsininenkään kuitenkaan ole.
Luulisi että venäjänsinisen kaksinkertaista turkkikarvaa olisi hankala hoitaa, mutta asia on pikemminkin päinvastoin. Yleensä riittää kun kissan turkin harjaa kerran viikossa, jotta ylimääräisen karvan saa poistettua.
Vuosittainen eläinlääkärin tarkastus on kaikille rotukissoille välttämätön. Silloin ei pelkästään tehosteta vanhoja rokotteita. Eläinlääkärissä tarkastetaan sydämen ja keuhkojen toiminta ja tutkitaan suun terveys, jotta voidaan riittävän ajoissa havaita mahdolliset hampaiden kariesvauriot.
Sanotaan että venäjänsinisen ääni on muihin kissoihin verrattuna hiljainen ja rauhallinen. Se on ystävällinen ja ihmisiin kiintyvä, joten se sopii oivallisesti sisäkissaksi. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että venäjänsiniset ovat älykkäitä elämiä, joille pitää järjestää ajattelua aktivoivaa puuhaa, eikä fyysisiäkään haasteita pidä unohtaa. Se tarvitsee monipuolisen virikkeellisen ympäristön, jossa pääsee kiipeilemään, leikkimään, piiloutumaan ja touhuilun päätteeksi myös lepäilemään. Venäjänsininen puuhailee myös mielellään sen omien ihmisten seurassa. Niinpä sitä voi leikittää lelukepeillä, antaa etsiä saalista älylelujen sisältä tai jopa järjestää klikkerikoulutusta.
Venäjänsinisen rodun edustat ovat yleensä terveitä. Tätä rotua eivät yleisesti tunnetut geenihäiriöt vaivaa. Silti on syytä käydä vuosittain eläinlääkärin tarkastuksessa, sillä venäjänsinisellekin voi sattua onnettomuuksia tai vaivata jokin tavanomainen kissan sairaus. Ulkona liikkuvat kissat kannattaa jo pentuna rokottaa sellaisia tarttuvia tauteja vastaan kuin kissan penikkatauti, kissaflunssa ja kissarutto.
Kissan terveyden kannalta on lisäksi tärkeää antaa sille lajinmukaista ravintoa. Kissat ovat lihansyöjiä eikä niille siksi pidä tarjota kovin paljon hiilihydraattipitoista ravintoa vaan pääasiassa laadukasta eläinproteiinia. Kissalle olisi parasta tarjota valmisruokaa, jossa on suhteellisen paljon lihaa ja vain vähän kasviperäisiä ainesosia. Monet kissanomistajat ovat myös innostuneet raakaruokinnasta eli barffauksesta (BARF = bones and raw food), jolloin he antavat kissalleen sen villien esi-isien syömän ravinnon mukaista ruokaa.
Oletko jo ihastunut tähän lempeäluonteiseen ja urheilullisen näköiseen siniturkkiin? Venäjänsiniseen ihastuneita ammattimaisia kissankasvattajia löytyy nykyään jo ympäri Eurooppaa. Suomessa venäjänsinistä on alettu kasvattaa ammattimaisesti 1980-luvulla.
Jotta venäjänsinisen saisi omakseen, siitä on maksettava noin 800–1200 euroa kasvattajasta riippuen. Hinta on siis varsin korkea, mutta myös hyvin perusteltu, sillä kasvatus on kallista puuhaa. Maineensa hyvänä säilyttävät kasvattajat huolehtivat, että eläimet viedään säännöllisesti eläinlääkärin tarkastukseen ja että pentujen vanhemmat saavat lajinmukaista ravintoa. Eläinten paritus on tavoitteellista, tarkoituksena perinnöllisten sairauksien ehkäisy ja todennäköisyys saada pennuista rodun standardien mukaisia. Kissaemoa käytetään tiineyden aikana usein eläinlääkärillä. Kun pennut ovat syntyneet, uudet tehtävät odottavat kasvattajaa. Pennut on vietävä useamman kerran eläinlääkärille tarkastukseen, rokotettaviksi ja kenties kastroitaviksi. Lisäksi on tarjottava hyvälaatuista kissanruokaa ja järjestettävä sopivaa vaihtelua elinympäristöön. Tämä kaikki maksaa ja vie aikaa, kuten myös kissojen muiden tarpeiden huomiointi. Kasvattaja huolehtii kissojen hyvinvoinnista kellon ympäri viikonloput mukaan luettuina. Ammattitaitoinen kasvattaja osaa arvostaa sitä, että kissanpennut saavat tarpeeksi aikaa kasvaakseen. Niinpä pennut muuttavat uuteen kotiin vasta sitten, kun ne ovat vähintään kahdentoista viikon ikäisiä. Tämän merkittävän elinvaiheen aikana kissanpennut oppivat kaiken tärkeän kissana olemisesta emoltaan ja hiovat taitojaan sisarustensa kanssa leikkien ja kamppaillen. Lisäksi ne oppivat tulemaan toimeen ihmisten kanssa kasvattajan opastuksella. Näillä opeilla ne voivatkin sitten nauttia kissan elämästään kunnolla ja pitkään.
Jos rotukissan mukana tulevat todistukset ja sukutaulu eivät kiinnosta, päätyy herkemmin muualle kuin kissankasvattajien luo. Kannattaa harkita useamman kerran ennen kuin hankkii rotukissan edullisesti ilman asiaan kuuluvia papereita. Useimmissa tapauksissa vaarana on, että kissoja ei ole kasvatettu hyvissä olosuhteissa, niitä ei ole paritettu rodun tavoitteista kiinni pitäen, eikä kissojen terveydestä ole huolehdittu kunnolla. Eläintenkasvatus on kuitenkin kallista. Eläimen hinnasta voi useimmiten päätellä, onko eläin saatettu maailmaan hyvissä olosuhteissa ja onko se kasvatettu sen hyvinvoinnista huolehtien.
Kissoja voi käydä kysymässä myös eläinsuojeluyhdistyksiltä. Siellä moni kissa odottaa pääsyä uuteen kotiin. Voit hyvinkin löytää itsellesi kissan, joka on täysin tai lähes yhtä lempeäluonteinen, seurallinen ja älykäs kuin venäjänsininen. Jos on hyvä onni myötä, voi sieltä löytyä ihan aito venäjänsininenkin. Toivotamme kaikille jo nyt venäjänsinisen omistaville mukavia kissanpäiviä!
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa. Rotu on Suomessakin suosittu sen luonnollisuuden, rotevuuden ja miellyttävän luonteen ansioista.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)? Ei nyt sentään! Ragdoll on kissarotu, joka miellyttää kaikkia niitä kissojen ystäviä, jotka pitävät siamilaiskissoista, colourpointeista ja muista naamiokuviollisista kissoista. Tällä lempeäluonteisella ja suurikokoisella kissalla on kaunis ja upean värinen turkki sekä kirkkaan siniset silmät.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa.
