© Massimo Cattaneo / stock.adobe.com
Siperiankissassa on yhä aidon luonnossa elävän kissan tuntua. Tällä keskikokoisella, tanakkarakenteisella ja puolipitkäkarvaisella kissalla on yhä alkuperäinen ulkonäkö tallella. Rodun oletetaan syntyneet ilman kasvattajien vaikutusta synnyinmaassaan Venäjällä. Vasta 80-luvulta lähtien sitä on alettu kasvattaa tavoitteellisesti.
Venäjältä kotoisin olevalla Sibirskaya koschka -kissa hurmaa ylevällä ulkonäöllään ja mutkattomalla luonteellaan. Siperiankissa viihtyy luonnossa ja sen turkki on sopeutunut hyvin Siperian kylmiin talviin ja kuumiin kesiin niin, että se pitää kissan talvella lämpöisenä ja kevenee aurinkoisten kesäkuukausien ajaksi.
Siperiankissa on villikissan tyylinen pienemmässä koossa. Sen puolipitkä turkki on vettähylkivä, ja turkin vahvan päällyskarvan ja tiheän pohjavillan ansiosta siperiankissa näyttää melkein samalta kuin Maine coon tai norjalainen metsäkissa. Se on kuitenkin huomattavasti pienikokoisempi kuin Maine coon ja pitkäjalkaisempi kuin norjalainen metsäkissa. Siperiankissa on keskikokoinen, lihaksikas ja painaa täysikasvuisena suhteellisen paljon, jopa yhdeksän kiloa. Se on täysikasvuinen vasta noin kolmen vuoden ikäisenä.
Siperiankissalla on yhä Siperian olosuhteissa tarvittavia ominaisuuksia. Talvisin sen kaksikerroksinen turkki hylkii vettä ja erittäin tiheä ja ohut pohjavilla lämmittää mukavasti. Lisäksi muhkea kauluri suojaa kaulaa ja rinnusta. Kesäisin siperiankissan pohjavilla irtoaa, joten kissan kesäturkki on huomattavasti lyhyempi ja kevyempi, mikä sopii hyvin Pohjois-Siperian lämpimiin kesäkuukausiin. Siperiankissan muhkea häntä säilyttää tuuheutensa myös kesällä. Myöskään tassuissa varpaiden välissä olevat karvatupsut eivät irtoa kesäksi. Korvissa olevat karvatupsut ehostavat siperiankissan komeaa ulkonäköä entisestään. Siperiankissalla on pyöreähkö kallo ja kaareva otsa, suuret silmät ja keskikokoiset, leveät korvat. Silmien värin tulee olla selkeä ja sointua kauniisti turkin väriin. Silmien väriksi hyväksytään kaikki keltaisesta/kullasta vihreään, mutta valkoisilla tai kaksivärisillä kissoilla saa olla myös siniset tai keskenään eriväriset (odd eyed) silmät.
Kasvatusjärjestöt asettavat toisinaan roduille omat ulkonäkövaatimuksensa. Tämä koskee myös siperiankissaa. Riippuen siitä mihin kasvatusjärjestöön kissankasvattaja kuuluu, hänen on noudatettava niitä kansainvälisen kasvatusjärjestön rotustandardeja, jonka jäsen kyseinen kasvatusjärjestö on. Nämä standardit määrittelevät erityisesti siperiankissan turkin väritystä. Kasvattajien katto-organisaatio TICA:n (The International Cat Association) standardien mukaan siperiankissan turkin väriksi hyväksytään kaikki perinteiset värit. Kuitenkin useimmissa kasvatusjärjestöissä väreiksi hyväksytään kaneli, beige, suklaa ja lila. Kasvattajien ammattimaiset väritermit on johdettu englannista. Punaiseen ja ruskeaan vivahtava turkin väritys sekä niiden laimennetut sävyt on kuvattu siperiankissan kohdalla seuraavasti:
Punaisensävyinen siperiankissan turkki on nimeltään kaneli (cinnamon). Beige (fawn) on värisävy, joka on punavärisen kanelin laimennettu versio. Siperiankissalla beige on punaisen ja beigen sekoitus. Suklaa (chocolate) tarkoittaa herkullista suklaata ja viittaa ruskeaan perusväriin. Ruskean laimennettu sävy on lila (lilac). Kaikki värit, kuviot ja turkin valkolaikut on sallittu. Ainoana metsäkissarotuna siperiankissa voi joidenkin värimääritelmien mukaisesti olla myös naamiovärinen (point). Siperiankissa, jolla on naamioväritys, on myös luokiteltu siperiankissan sisarroduksi nimeltään Neva Masquarade. Kansainvälinen kissaliittojen kattojärjestö, Fédération Internationale Féline (FIFe) erottaa Neva Masquaraden omaksi kissarodukseen. Naamiovärisillä siperiankissoilla saa rotumääritelmän mukaan olla myös siniset silmät – mitä syvemmän siniset sitä parempi. Neva Masquarade -kissarodusta lisää zooplus Magazinen vastaavalla rotukuvaussivulla.
Siperiankissan aidon alkuperäisen ulkonäön lisäksi sillä on mutkaton luonne ja hyvä vaisto. Siperiankissa onkin hyvä metsästäjä ja se käyttää hyppy- ja kiipeilytaitojaan mielellään. Koska sillä on suuri liikkumisen tarve, se ei ole paras kissarotu pelkäksi sisäkissaksi. Se tuntee olonsa kotoisaksi kun sillä on mahdollisuus päästä ulos tai karkaamiselta suojatulle pihalle. Siperiankissa ei ole turhan tarkka sään suhteen, sillä se haluaa päästä ulkoilmaan säässä kuin säässä. Se jopa pitää sateesta, joten kunnon sadekuuro ei haittaa sitä, kuten ei pahinkaan lumipyry.
Siperiankissat ovat uteliaita ja tiedonhaluisia ja niillä on oma tahto. Niiden on havaittu olevan älykkäitä ja seikkailunhaluisia. Ovatpa monet siperiankissat oppineet jo pentuna soittamaan ovikelloa. On tärkeää tietää, että siperiankissat ovat omapäisiä eläimiä, joten kasvatus on kaiken A ja O. Siperiankissa on opetettava tavoille, jotta se ei näytä villikissan puoliaan ja hypi pöydille. Se on kuitenkin hyvin ihmisiin kiintyvä kissa. Jotkut siperiankissan omistajat ovat huomanneet, että se on myös hyvä keskustelukumppani.
Siperiankissassa on jäljellä monia sen esivanhemmilta perittyjä ominaisuuksia, eli se on vanttera, luonteeltaan reilu, eikä sitä ole jalostettu pilalle.
Siperiankissaa on alettu kasvattaa tavoitteellisesti 80-luvulta alkaen. Suomessa siperiankissat tulivat suosituksi 90-luvulla.
Synnyinmaassaan Venäjällä kutsuttiin siperiankissa (Sibirskaja koschka) nimellä kaikkia lihaksikkaita kotikissoja, joilla oli upean tuuhea turkki. Venäjällä ja Siperiassa on paljon kissoja, joilla on pitkä turkki, kun taas lyhytkarvaisempia kissoja on vähemmän.
Ei tiedetä tarkkaan milloin pitkäkarvaiset kissat alkoivat yleistyä Venäjällä. Jotkut tutkijat olettavat, että pitkäkarvaisuus on kehittynyt mutaation seurauksena, ja jotkut taas ovat sitä mieltä, että se on tuloksena risteytymisestä pitkäkarvaisten itämaalaisten kanssa. Siperialaisen rodun alkuperä Venäjällä ei ole täysin selvää. Oletettiin pitkään, että kaukasialaiset villikissat olisivat siperialaisen läheisiä sukulaisia. Siperialaiset ovat nimittäin ruumiinrakenteensa ja turkkinsa puolesta selkeästi erilaisia kuin afrikanvillikissat (tunnetaan myös aavikkokissoina), joista kotikissat ovat polveutuneet. Uusimmat tutkimukset osoittavat olevan toisin. Oxfordin yliopiston tutkijaryhmä selvitti, että kaikki viidessä eri maanosassa asuvat kotikissat ovat peräsin afrikanvillikissoista.
Euroopassa pitkäkarvaiset kissat olivat vielä 1800-luvulla harvinaisia. Niinpä Venäjällä käyneiden kauppamiesten ja matkaajien huomio kiintyi harvinaisennäköisiin pitkäkarvaisiin kissoihin. Siperiankissa on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1864 saksalaisessa eläintieteellisessä hakuteoksessa, Brehms Tierleben, ja siitä lähtien nimi on näkynyt eurooppalaisissa julkaisuissa aina silloin tällöin.
Venäläiset pitkäkarvaiset kissat olivat mukana ensimmäisessä Lontoossa Crystal Palacessa järjestetyssä kissanäyttelyssä vuonna 1871. Koska pitkäkarvaisuuden geeni on resessiivinen, samassa pentueessa voi olla sekä pitkäkarvaisia että lyhytkarvaisia kissanpentuja. Näistä pennuista siperiankissaa alettiin myöhemmin kasvattaa.
Crystal Palacen ensiesiintymisen jälkeen siperiankissa jäi rotuna aluksi unohduksiin. Näihin aikoihin rotukissojen kasvatustoiminta oli vasta aluillaan. Pitkäkarvaiset kissat olivat siihen aikaan harvinaisia, mutta niitä risteytettiin keskenään tavoitteena saada pitkäkarvaisia jälkeläisiä. Siperiankissa otettiin mukaan persialaisten ja muiden samanlaisten kissojen geenipooliin mutta jäi suosiossa tunnetumpien ja halutumpien kissarotujen varjoon. Venäjä jättäytyi pois kasvatuksesta Neuvostoliitoksi muututtuaan.
Toiminta aloitettiin uudestaan 80-luvulla. Niinpä silloiseen Itä-Saksaan oli tuotu Venäjältä pitkäkarvaisia kotikissoja, joita alettiin kasvattaa kokeiluluontoisesti vuonna 1985. Vuodesta 1986 lähtien niitä tuotiin näyttelyihin ja sen suosio heräsi. Vuonna 1987 silloin siperialaiseksi metsäkissaksi kutsuttu kissa tunnustettiin virallisesti omaksi rodukseen. Sen ensimmäinen pentue syntyi Itä-Saksassa 12. toukokuuta 1988. Ensimmäinen siperialainen metsäkissapariskunta saapui Itä-Saksasta Länsi-Saksan puolelle isäntäperheensä mukana vuonna 1987. Kissapariskunnan ensimmäiset pennut rekisteröitiin Länsi-Saksassa vuonna 1989. Siitä lähtien tämän yhä vielä siperialaiseksi metsäkissaksi kutsutun kissarodun suosio on kasvanut tasaisesti.
Suurin piirtein näihin aikoihin Sibirskaja Koschka -kissaa alettiin kasvattaa tavoitteellisesti myös Neuvostoliitossa. Tosin eri kasvatusjärjestöillä oli käytössään toisistaan poikkeavia rotustandardeja, joten siperiankissojen ulkonäkö ei ollut yhtäläinen. Ensimmäisiä siperiankissoja vietiin Venäjältä myös Yhdysvaltoihin, ja ensimmäinen pohjoisamerikkalainen sai oman siperiankissansa vuonna 1990. Kalliiden kuljetuskustannusten vuoksi Venäjältä vietyjen venäläisten pitkäkarvakissojen kanta jäi Yhdysvalloissa varsin pieneksi.
Nykyään siperiankissaa kasvatetaan maailmanlaajuisesti. Vuonna 1991 sen nimi muutettiin siperialaisesta metsäkissasta siperiankissaksi etupäässä siksi, että se voitaisiin paremmin erottaa norjalaisesta metsäkissasta. World Cat Federation (WCF) hyväksyi rodun vuonna 1992 ja Fédération Internationale Féline (FIFe) vuonna 1998. Englanniksi kissarodun nimenä on joko Siberian Forest Cat, Siberian tai Siberian Cat.
Siperiankissat viihtyvät luonnossa. Nämä liikunnasta pitävät eläimet viettävät mielellään aikaansa hyppien, juosten ja metsästäen, joten niille sisäkissan rooli ei ole paras mahdollinen. Niille on hyvä järjestää pääsy suojaisalle pihalle, jossa ne voivat käyttää pienempiä ja suurempia puita kiipeilyyn ja kynsien teroittamiseen, liikuskella ruohikossa, pyydystää hiiriä ja pitää silmällä lintuja.
Siperiankissan pitkäkarvaisen turkin tiheä pohjavilla saattaa takkuuntua. Se tarvitsee siksi talvella ja karvanlähtöaikaan jonkin verran apua turkinhoidossa. Hoito käy leikiten, jos kissan totuttaa pienestä pitäen kampaamiseen ja harjaamisen. Niinpä turkin voi käydä kammalla lävitse joka toinen päivä, poistaa kaikki irtokarvat ja selvittää takut. Kun lämpimämpi vuodenaika koittaa, siperiankissa menettää suurimman osan pitkän turkkinsa pohjavillasta. Sille voi antaa mallastahnaa tai kissanruohoa, jotka helpottavat luonnollisella tavalla ruoansulatuskanavaan päässeiden karvojen aiheuttamia ongelmia. Kesäkuukausien aikana siperiankissa pystyy yleensä hoitamaan lyhyen ja ohueksi käyneen turkkinsa itse. Kissat, jotka pääsevät rauhassa liikkumaan ulkona, hyötyvät säännöllisestä kampaamisesta, jolloin ulkona turkkiin kiinnittyneet roskat saadaan irrotettua. Turkin hoitoon tottuneina ne osaavat nauttia kampaamisesta myös talviaikaan.
Turkin hoidon lisäksi siperiankissalle on tarjottava lajinmukaista ruokaa, sillä näin sitä voidaan auttaa pysymään aktiivisena ja terveenä koko pitkän elämän ajan. Koska kissat ovat lihansyöjiä, ne tarvitsevat paljon terveellistä proteiinia. Sen sijaan hiilihydraatteja niille kannattaa tarjota vain vähän. Jotta terveyttä mahdollisesti vaivaavat ongelmat voitaisiin havaita varhain, kissa on syytä viedä vuosittain eläinlääkärin tarkastettavaksi. Samalla eläinlääkäriltä voi pyytää hoitoa ja ravintoa koskevia neuvoja.
Siperiankissa on perimältään tottunut elämään luonnossa. Koska tämän vankkarakenteisen kissan kasvatus on vielä hyvin uutta, sillä ei ole montakaan rodulle ominaista periytyvää sairautta. Joitakin periytyviä sairauksia saattaa esiintyä jos sitä risteytetään muiden rotujen kanssa tai sisäsiittoisesti. Paras keino välttää periytyviä sairauksia on tavoitteellinen, hyvään ammattitaitoon perustuva kasvatus, jossa vältetään sukusiitoksia ja huolehditaan kasvatuksessa mukana olevien eläinten terveydestä. Siperiankissojen kasvattajien ja omistajien kannattaa vastuuntuntoisesti huolehtia siitä, että nämä ominaisuuksiltaan luontoa lähellä olevat kissat säilyvät edelleenkin periytyviltä sairauksilta suojassa.
Jos olet hankkimassa itsellesi siperiankissaa, on tärkeää, että teet kaupat vastuunsa hyvin tuntevan, ammattitaitoisen kasvattajan kanssa. Ilmoitukset, joissa luvataan rotukissoja edullisesti voivat olla houkuttelevia, mutta niillä on vakavat varjopuolensa. Tällöin useimmissa tapauksissa ei ole huolehdittu kissojen hyvinvoinnista. Kasvatus on kallis harrastus, ja jos joku haluaa tehdä voittoa eläimiä myymällä, pitää yleensä ensin säästää ruokintakustannuksissa, ylläpidossa ja terveydenhoidossa, eikä eläimiä ole loppujen lopuksi risteytetty sääntöjen mukaisesti.
Eläimiä vastuuntuntoisesti kasvattava pitää hyvää huolta kasvatuseläintensä ja niiden jälkeläisten hyvinvoinnista, eikä säästä kustannuksista eikä vaivasta. He vievät kasvattamansa kissat säännöllisesti eläinlääkärille ja kokeisiin, joissa selvitetään sydänlihaksen sairaus, HCM, ja munuaisissa mahdollisesti olevat kystat. Tällöin kasvattajalla on myös näyttää ostohalukkaille kyseiset terveystodistukset. Hän sulkee terveyden kannalta ongelmalliset kissat pois kasvatuksesta ja välittää ne yksilöstä riippuen uusille omistajille. Kasvatusjärjestöjen tehtävänä ei ole pelkästään myöntää rotukissatodistuksia, vaan ne myös valvovat kasvatusstandardien noudattamista. Jos kasvattaja tekee työtään vähänkin ammattitaitoisesti, hän kuuluu johonkin kasvatusjärjestöön.
Kissanpentu on valmis muuttamaan uuteen kotiin sitten, kun se on vähintään kaksitoista kuukautta vanha ja viettänyt sen ajan emonsa ja sisarustensa kanssa. Tämän kissanpennulle hyvin tärkeän elämänjakson aikana se oppii kaiken sen, mikä auttaa sitä koko sen pitkän ja terveen kissanelämän ajan. Kasvattajan tehtävänä on tukea kasvattamiaan eläimiä kelloon katsomatta ja tarjota pennuille kaiken sen, mitä ne tarvitsevat aikuisiksi varttumista varten. Hän myös auttaa ja neuvoo pentujen ostajia ja on heidän tukenaan silloinkin kun pentu on jo muuttanut uuteen kotiin.
Tällainen palvelu ei ole ilmaista. Jotta vastuunsa tuntevan kasvattajan kaikki kulut voitaisiin kattaa, ostajan eläimestä maksama hinta on varsin suuri. Kasvatusrekisteriin merkityn siperiankissan keskihinta on noin 900 euroa. Jos ei halua pitää vain yhtä kissaa, voi kissojen omistajan laskusta tulla hyvinkin paljon suurempi. Vastineeksi saakin sitten parhaassa tapauksessa hyvät tavat oppineen, seurallisen ja terveen kissan, josta on mukavaa seuraa moneksi vuodeksi. Kissaa voi kysellä myös löytöeläinkodeista, joissa on paljon kissoja, jotka odottavat pääsyä uuteen kotiin. Niiden joukossa saattaa hyvinkin olla pitkäkarvaisia rotukissoja.
Siperiankissoille ja heidän omistajilleen toivotamme mukavia kissanpäiviä!
Maine coon on nykyään yksi suosituimmista kissaroduista koko maailmassa. Rotu on Suomessakin suosittu sen luonnollisuuden, rotevuuden ja miellyttävän luonteen ansioista.
Kissa, joka on kuin räsynukke (englanniksi ragdoll)? Ei nyt sentään! Ragdoll on kissarotu, joka miellyttää kaikkia niitä kissojen ystäviä, jotka pitävät siamilaiskissoista, colourpointeista ja muista naamiokuviollisista kissoista. Tällä lempeäluonteisella ja suurikokoisella kissalla on kaunis ja upean värinen turkki sekä kirkkaan siniset silmät.
Bengalikissa on todella ainutlaatuinen kissarotu. Bengalia voidaan kutsua kotitiikeriksi sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen suonissa virtaa hitunen aitoa villikissan verta. Hybridikissat, kuten bengali ja savanni, ovat nykyään kuuminta hittiä kissan kasvatuspiireissä. Lue rotukuvauksestamme millainen hybridikissa on ja mitä on otettava huomioon, jos aikoo hankkia sellaisen omaan kotiinsa.
