4 arvostelua tuotteelleRoyal Canin Veterinary Feline Urinary S/O kastike tai mousse
Lataa tuotekuvasi13.01.22|Laura
Todella maistuvaa
Meillä kaksi kollia, joista vanhin joutui pissatulehduksen takia tälle ruokavaliolle. Jätkä on nirso ja vatsa menee sekaisin helposti, joten kauhulla aloitin ruokkimisen. Tämä on niin hyvää, että pitää vahtia ettei toinenkin kissa käy syömässä tätä! Vatsa on kunnossa, uloste kiinteää ja sen määrä on jopa vähentynyt. Viimeinen tarkastus on lääkärissä noin kuukauden päästä. Katsotaan saako sitten jättää tätä vähemmälle. Helpottaisi palvelijoiden elämää kun ei tarvitse vahtia ruokintaa.
16.10.19|Paula M.
Varma valinta
Toisella kissallani oli erittäin paha virtsakiviongelma joka ei meinannut laantua millään. Jouduimme ravaamaan yötä päivää eläinlääkärillä useita kertoja parin kk:n sisään ja rahaa meni aivan älyttömiä summia. Lopulta toimenpiteiden ja lääkityksen avulla tilanne rauhoittui. Muuta ei saanut syödä kuin tätä. Eläinlääkäri sanoikin että loppuelämän ruokavalio on tämä ja on tehokas apu. Oikeassa oli. Olen kokeillut myös vastaavia "lääkeruokia", mutta tämä on tähän mennessä ollut maistuvin.
03.12.17|Evita
Maistuva erikoisruoka
Ainut erikoisruoka, joka on kelvannut nirsolle kissalleni. Ainut huono puoli on se että kastike ja palat ovat niin helposti eroteltavissa, palat eivät aina maistu.
09.07.17|Kristina
Aina takuulla kelpaavaa
Tämä virtsatieongelmaisten herkku kelpaa yleensä aina näille meidän nirsoilijoillemme. Kastikkeet varsinkin lipitetään halukkaasti ensin! :D Tuleepa ne "sattumatkin" kyllä syötyä sitten vähitellen, päivän aikana... ;)
helppo varsinkin matkaeväänä, tai jos pojat ovat hoitajan ruokinnassa isäntväen reissujen aikana.