3 arvostelua tuotteelleMiamor Fine Fillets Mini Pouch Multibox 8 x 50 g
Lataa tuotekuvasi19.12.18
Märkäruuan etsintä ohi
Meillä on kokeiltu kaikkennäköisiä märkäruokia. Myös saman merkin muita tuotteita, mutta ne ei meidän närvelinokille kelpaa. Sitten sattumalta tilasin näitä ja nyt ruokailusta on tullut yhteinen hetk jota molemmat odottaa ja siitä kyllä ilmoittetaan kun ”herkkuruoka” aika on koittanut. Kerran loppui ennen kun ehdin uutta tilata ja sitä maukunaa ja marinaa riitti. Vahva suositus, kaikki maut uppoo, mieluiten toki kalaruuat.
23.01.18
Hyvä ja laadukas tuote
Kissani ei ole tykännyt hyytelöruuista, enkä ollut lukenut Selection II tuotekuvausta riittävän tarkkaan, joten olin ensin harmissani kun tuotteen saatuani tajusin että se on hyytelössä. Huoli oli kuitenkin turha, hyytelö ei ollut sitä "pahaa" sorttia, tuoksu oli huumaava ja kissa hotkaisi annoksen yhdellä istumalla. Nyt olen tilannut tuotetta jo uudestaan, kaikki maut maistuivat yhtä hyviltä kissalleni. Onneksi tuli testattua vaikka vahingossa!
09.04.16|Annamaria
Nirsoilijan päiväuni
Tämä oli meillä napakymppi. Herra Nirsojen Kuningas kelpuutti kaikki maut (tomaattihyytelö hiukan tökki, mutta upposi nälän tullen sekin), etenkin kaikki tonnikalaa sisältävät, mutta muutkin - meillä oli nämä molemmat paketit. Pakkauskoko mainio, kun kissa ei kerralla hirveästi syö ja ainakaan meillä ei kerran avatusta paketista toista kertaa oteta. Tätä ruokaa ostetaan kyllä jatkossakin.